Jean-Paul Gaultier suunnittelee euroviisujuontajan asun

13.04.2013 18:15 -

Muodin paha poika on euroviisufani jo vuosien takaa. Isrealin edustaja voitti kilpailun Gaultierin luomukseen pukeutuneena.

Ranskalainen Jean-Paul Gaultier on yksi maailman tunnetuimmista muotisuunnittelijoista, jonka luomuksia on nähty muun muassa Madonnan ja Kylie Minoguen yllä. Nyt muodin paha poika suunnittelee Euroviisujen juontajan, ruotsalaisen Petra Meden, finaalilähetysasun.

Euroviisujen tuottaja Christer Björkman kertoo Meden saaneen kutsun Gaultierin työhuoneelle Pariisiin.

- Pallottelimme erilaisia ideioita. Hän (Gaultier) oli äärimmäisen innostunut ideoistamme ja Petra tunsi olonsa erittäin rennoksi, kun Gaultier teki luonnoksiaan, Björkman kuvailee tapaamista.

Gaultier on tunnustaunut jo aikaisemmin euroviisufaniksi. Ensimmäisen kerran hän suunnitteli esiintymisasun Ranskan edustaja Amina Annabille vuonna 1991. Gaultier suunnitteli näyttävän vaatteen myös viisuvoittaja Dana Internationalle vuonna 1998.Dana ei kuitenkaan voinut käyttää varsinaisen esityksen aikana erikoista luomusta, sillä sen runsaat höyhenet haittasivat äänentoistoa. Vasta kun kilpailun voittaja oli julistettu, Dana International pukeutui legendaariseen iltapukuun ja esitti voittobiisi Divan Gaultierin luomus yllään.

Tukholman Arkkitehtuurimuseossa aukeaa Jean-Paul Gaultierin uraa esittelevä laaja näyttely 17.6.2013.

Lähde: SVT

Kilpailut

Uusimmat