Kuva: Shutterstock

Tiesitkö, ettet välttämättä pääse lennolle, vaikka olisit ostanut lipun? Harva tietää "overbookingista"

07.04.2024 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Jopa Finnair kertoo sivuillaan, että ylibuukkauksen tilanne on mahdollinen.

Vaikka lentolippu olisi jo hankittuna ja maksettuna, ei lennolle pääsy ole vielä siltikään aina varmaa. Harva edes tietää lentoyhtiöiden harjoittamasta "overbookingista" eli vapaasti suomennettuna "ylibuukkaamisesta". 

Käytännössä lentoyhtiöt siis tarkoituksenmukaisesti myyvät lennolle enemmän lippuja kuin koneessa todellisuudessa on tilaa. Ratkaisua perustellaan sillä, että monet peruvat lennolle tulonsa, minkä vuoksi lentoyhtiö on myynyt ikään kuin varapaikkoja. Ongelmalliseksi tilanne käy luonnollisesti siinä vaiheessa, jos kaikki lennolle lipun ostaneet ilmestyvätkin paikalle, ja heitä on liikaa.

Vaikka järjestely voi kuulostaa radikaalilta, on se kuitenkin täysin laillista. Ylibuukkaaminen on sallittua jopa Euroopan unionin sisälläkin. Ylibuukkaamisesta on varoitettava lentoyhtiön ehdoissa lippua ostettaessa, mutta käytännössä tämä kyllä lukee aina jossakin kaiken muun pienen tekstin joukossa. Lentoyhtiöille ylibuukkaaminen on keino tehdä rahaa, sillä tyhjien penkkien jättäminen koneeseen käy niille kalliiksi.

Ylibuukkaamiseen voi törmätä jopa Finnairin kyydissä

Jopa Finnair kertoo sivuillaan, että ylibuukkauksen tilanne on mahdollinen. Tällaisessa tilanteessa yhtiö tarjoutuu järjestämään korvaavan lennon sekä tiettyjen kriteerien täyttyessä maksamaan myös korvauksia myöhästyneestä saapumisajasta.

"Lentoyhtiöt hyväksyvät toisinaan lennoilleen enemmän varauksia kuin koneessa on paikkoja, koska osa matkustajista ei saavu lennolle", Finnairin tiedotteessa kuvaillaan.

Myös Suomesta operoiva Norwegian kertoo sivuillaan, että ylibuukkauksen tilanne on harvinainen, mutta mahdollinen. Myös Norwegian lupaa reitittää asiakkaat uudelleen sekä huolehtia, että he halutessaan yhä pääsevät määränpäähänsä tai toisaalta korvata matkan, mikäli asiakas sitä toivoo.

Joitakin suoria lentoja Suomesta lentävä Ryanair sen sijaan kertoo sivuillaan, että ylibuukkaaminen ei kuulu yhtiön käytänteisiin. Siitä huolimatta saman tiedotteen mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, mutta mahdollista, että "varattu paikka ei ole saatavilla", jolloin koneeseennousu voi matkustajasta riippumattomista syistä kuitenkin estyä.

Erityisen tunnettuja ylibuukkaamisestaan ovat kuitenkin yhdysvaltalaisyhtiöt. Muun muassa Business Insider -uutissivuston mukaan eniten ylibuukkauksia Yhdysvalloissa tekee halpalentoyhtiö Frontier Airlines. Sitä seuraavat muun muassa Envoy Airlines, Spirit Airlines, PSA Airlines sekä American Airlines.

Lue myös: Lomalaisia voi odottaa ikävä yllätys - passin uusiminen voi viedä tällä hetkellä kuukausia

Lue myös: Tunnistatko maailman nähtävyydet vain yhdestä kuvasta? Testaa tietosi

Lue myös: Tiedätkö, missä kaikkialla voi juoda hanavettä? Vastaus voi yllättää

Lähteet: Finnair, Norwegian, Ryanair, USA Today, Euronews, Business Insider

Kilpailut

Uusimmat