Mallimummot ovat saapuneet: 93-vuotias kaunotar ei ole jäänyt eläkkeelle

08.04.2015 20:30 - Senni Loikala

Tulevaisuudessa mainoksissa saatetaan nähdä enemmän varttuneempia malleja muun muassa väestön ikääntymisen johdosta. Yksi hiljattain mallin töitä tehneistä ikäihmisistä on muoti-ikoni Iris Apfel.

Jatkossa nuorten mallien rinnalla saatetaan nähdä useammin varttuneempia naisia. Monet brändit tahtovat iäkkäitä malleja riveihinsä monestakin syystä.

Yhtenä syynä on väestön ikääntyminen, jolloin sen ostovoimaa kaivataan yhä. Jos kuluttajat ovat ikääntyneitä, vetoavat heihin todennäköisemmin myös ikäisensä mallit.

Vanhemmalla väestöllä uskotaan olevan myös enemmän rahaa käytössään, joten siksi monet luksusbrändit tahtovat käyttää kampanjoissaan ikääntyneitä kaunottaria.

Lisäksi brändit voivat erottua edukseen, jos he käyttävät eri ikäisiä malleja. Pelkästään iäkkäiden mallien käyttö ei välttämättä kannattaisi, mutta jos yhden brändin alaisuudessa työskentelee esimerkiksi 18-75-vuotiaita malleja, voi se olla eduksi.

Kokosimme alle iäkkäitä malleja, jotka ovat hiljattain poseeranneet tunnetuille brändeille.

Iris Apfel

Muotisuunnittelija Kate Spade ja korusuunnittelija Alexis Bittar ottivat kampanjansa keulaksi legendaarisen liikenaisen ja muoti-ikoni Iris Apfelin, 93.

Joni Mitchell

Kanadalainen kitaristi-muusikko Joni Mitchell, 71, oli tänä vuonna mukana ranskalaisen luksusbrändi Saint Laurentin mainoksessa.

Twiggy

Huippumalli, laulaja ja näyttelijä Twiggy, 65, pidetään yhtenä 1960-luvun populaarikulttuurin ikoneista. L'Oréal allekirjoitti hänen kanssaan sopimuksen siitä, että hän on brändin uusin lähettiläs.

Helen Mirren

Näyttelijä Helen Mirren, 69, on myös L'Oréalin lähettiläs.

Joan Didion

Ranskalaisen muotitalo Célinen kevätkampanjan mallina nähdään yhdysvaltalainen kirjailija Joan Didion, 80.

Seuraava artikkeli: Miten tunnetut muotikuvat muuttuvat, kun malliksi vaihdetaan tavallinen nainen? Katso

Lähde: Adweek

Kilpailut

Uusimmat