Kuva: Jarno Jussila

Suosikkiohjelma herätti Samu Haberilla ajatuksen laulaa suomeksi - "Ilmaisen itseäni paremmin"

12.03.2022 14:20 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Haberin Täältä tullaan -kappaletta on ollut sanoittamassa Anna Puu.

Sunrise Avenue -yhtyeen johtohahmo Samu Haber, 45, on tehnyt viime aikoina soolouraa, jossa hän laulaa suomeksi. Iskelmä Gaalassa esiintyvä Haber kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että on kokenut äidinkielen musiikissa hyvin antoisaksi.

Voit kuunnella haastattelun alta tai Podplaysta.

- Se on ollut oikea ratkaisu ja laulut tuntuvat rakkailta myös suomenkielisinä. Odotan innolla sitä, että pääsen esiintymään ympäri Suomen ja esittämään laulujani, Haber sanoo.

Samu Haber kertoo, että ajatteli suomeksi laulamista ensimmäistä kertaa, kun hän osallistui Vain Elämää -ohjelmaan ja teki version JVG:n Ikuinen vappu -kappaleesta. Muusikko on myös huomannut, että pystyy nyt ilmaisemaan itseään paremmin.

- Koen niin, että pystyn ehkä ilmaisemaan itseäni paremmin suomeksi. Tietenkin kuulijat voivat olla eri mieltä, mutta minusta se on helpompaa ja saan enemmän sanotuksi.

Haastattelussa Haber myös kehuu esimerkiksi Anna Puuta, joka on ollut apuna Täältä tullaan -hitin sanoittamisessa.  Kaikki Voice.fi:n haastattelut löydät Podplaysta.

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Samu Haber innostui uudesta vauhdikkaasta harrastuksesta - "Inssi viikon päästä"

Lue myös: Samu Haber näyttelee jättisuositun elokuvasarjan uudessa osassa - "Mieletön kokemus"

Kilpailut

Uusimmat