Kuva: AOP

Bridgerton-tähti heittäytyy uudella musiikkivideolla - fanit ylistävät somessa

06.08.2022 20:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Elektronisen musiikin duo ODESZA on kehunut yhteistyötä Ashleyn kanssa.

Suosikkisarja Bridgertonista tuttu näyttelijä Simone Ashley, 27, tähdittää uutta elektronisen musiikin duo ODESZAN musiikkivideota. Duon kappaleesta Love Letter on tehty lyhytelokuvamainen musiikkivideo, jossa Ashley näyttelee tanssikouluihin hakevaa Iyla Chhayata. Tanssikoulujen ovet eivät kuitenkaan aukene päähenkilölle, ja tämä päättääkin keksiä itsensä uudelleen kerta toisensa jälkeen unelmansa saavuttamiseksi. Videolla nähdään Ashley muun muassa harjoittelemassa karatetaitoja yhdessä draamakomediasarja Cobra Kaista tutun näyttelijän Yuji Okumoton, 63, kanssa.  

Ashleyn roolisuoritus onkin kerännyt kehuja somessa ja myös itse elektroninen duo ylisti yhteistyötä Ashleyn kanssa. 

- Simonen kanssa työskentely oli kunnia. Hän on niin lahjakas, ja tämä oli täysin erilaista verrattuna aikaisempiin musiikkivideoihimme, elektronisen musiikin duo kuvailee yhteistyötä. 

Simone Ashley näyttelee Kate Sharmaa hittisarjassa Bridgerton. (kuva: AOP)

Myös fanit innostuivat ylistämään Ashleyn näyttelijäntaitoja.

"Simonessa on jotain mikä koskettaa sieluani, hänen lahjakkuutensa ja kauneutensa lisäksi. Hän on niin aito, ja sellaista ei näe tänä päivänä. Se on muutos tavalliseen. Toivon, että elokuvateollisuus ei romuta hänen henkeään" 

"Simone Ashley on hurja! Rakastan häntä! Rakastan tätä videota! Olen addiktoitumassa tähän biisiin", YouTuben kommenteissa kirjoitetaan. 

Voit katsoa musiikkivideon alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Bridgerton-tähti kieltäytyi haastattelusta F1-kisan yhteydessä - toimittajalta naseva kommentti

Lue myös: Bridgerton-hahmon muodonmuutoksesta ensimmäinen maistiainen - fanit sekosivat videosta

Lue myös: Bridgerton-tähti meinasi näytellä Netflixin toisessa hittisarjassa - "Aina ei pysty kaikkeen"

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat