Mikä 80-luvussa kiehtoo, My First Band?
My First Bandin musiikki henkii 80-luvun fiiliksiä. Miehet paljastivat Voicen The Risteilyllä sen, mikä kultaisessa 80-luvussa herroja oikein kiehtoo.
- Me ollaan 80-luvun kasvatteja. Se on se mitä me ollaan kuunneltu isoveljen tai vanhempien kavereiden kautta. Myös tämä bändin nimi kumpuaa siitä fiiliksestä, kun nuori ihminen saa ensimmäisen kerran sellaisen huikeen fiiliksen musasta. Se tunne, kun kuulee ensimmäisen kerran keittiön pikku radiosta We Will Rock You:n, on sellainen mitä ei halua unohtaa, kertoo basisti Juho Vehmanen.
Myös tietynlainen fiilis on 80-luvun musiikissa ihailua herättävää.
- 80-luvun musassa on mainoita vireitä ja romanttista kaihoa, melodisuutta ja äärimmäisen hyvää rytmikkyyttä, laulaja Antti Koivula toteaa.
Kilpailut
Uusimmat
Käärijä nähdään Euroviisujen toisessa semifinaalissa
Suomalaismiehen tililtä vietiin yli 80 000 euroa - poliisi varoittaa jälleen huijauksista
Nuoret kokevat taloudellisen tulevaisuutensa olevan heikompi kuin muilla sukupolvilla - syitä monia
Irlannin edustajaa sensuroitiin Euroviisujen semifinaalissa - yritti ujuttaa esitykseen viestin
Massiivinen yleisötapahtuma sotkee liikenteen Helsingissä - katso poikkeukset
Näytä lisää