Aiotko järjestää oman areenakeikan, Jukka Poika?

21.03.2015 13:15 - Noora Suomalainen

Suuret estradit ovat viime aikoina vetäneet monia suomalaisia artisteja puoleensa. Voice selvitti, aikooko reggae-muusikko Jukka Poika olla tulevaisuudessa yksi heistä.

Hartwall Areena -keikka, jäähallikeikka, dokumenttisarja ja niin edespäin. Monilta artisteilta on viime aikoina tullut uutisia esiintymisistä suurilla areenoilla. Jukka Poika kertoi Voicen haastattelussa, mitä hänellä on edessään ja mitä mieltä hän on eri artistien viimeaikaisista paljastuksista.

- Ei ole tulossa nyt mitään uutista käsittääkseni lähiaikoina. Tavallaan ymmärrän kyllä sen, että on houkutus hypätä siihen suuruuteen mukaan, että lähdempäs minäkin kokeilemaan, kommentoi reggae-artisti.

Jukka Poika kokee, että hänellä ei itsellään ole tällä hetkellä tietynlaista nostetta, että lähtisi vetämään areenakeikkaa. Suurin osa miehen keikoista on pienimuotoisia ja se on artistin mielestä hänelle juuri sopivaa ja toimii hyvin.

- En sano, etteikö olisi todella hienoa vetää isoja keikkoja, ja olenhan minä ollutkin isoilla estradeilla, mutta tuntuu, että nyt ei ole oikea hetki. Olisihan se vähän noloa, jos ei ihmisiä tulisikaan keikalle. Ehkä minulla ei ole sen tyyppistä itsevarmuutta tai tarvetta juuri nyt, kertoo mies naureskellen.

Artisti ei kuitenkaan poissulje suuren keikan mahdollisuutta, vaan sellainen voi joskus tulevaisuudessa tapahtua, jos se silloin tuntuu hyvältä. Suuria yleisöjä kuitenkin löytyy ainakin tulevan kesän festarikeikoilta.

Lue myös: Jukka Poika uusii tyyliään: "Biiseistä tulee nenäkkäämpiä"

Kilpailut

Uusimmat