Arttu Wiskari tulevasta levystään: Ei Alzheimeria, eikä mökkitielle kuolevaa ukkia

20.08.2014 12:49 - Susanna Karttunen

Laulaja kertoo syksyllä ilmestyvän kolmannen levynsä aiheiden olevan aiempia positiivisempia ja hänelle tärkeitä.

Mökkitie- ja Tuntematon potilas -hiteistään tunnettu Arttu Wiskari avasi syksyllä ilmestyvän kolmannen albuminsa sielunmaisemaa Voicelle. Levyllä kuullaan positiivisempia soundeja kuin aikaisemmilla.

- Jos verrataan vaikka toiseen levyyn, sen pohjamutasukelluksen jälkeen ollaan nyt menossa aurinkoa kohti ja ollaan puolessa välissä pilviä. Paljon positiivisempaa musiikkia sekä positiivisempia aiheita, jotka jopa koen tärkeiksi, Wiskari kertoo.

Levyltä löytyy myös kappaleita, jotka laittavat kuulijan ajattelemaan. Wiskarin mukaan suomalaisten on helppo nauraa sellaisille biiseille, joissa toisilla menee vähän huonommin kuin itsellä juuri sillä hetkellä.

- Siellä ei ole humoristisia biisejä, mutta siellä on biisejä, joille voi hymähtää, laulaja selittää.

Kysyttäessä, mikä levyn biiseistä on Wiskarin suosikki, nostaa hän esiin Sirpa-kappaleen. Biisi on albumin toinen single. Wiskari kuvailee sitä kappaleeksi, jossa on maalaismeininkiä ja rakkaustarina todella rankan käänteen kautta.

- Se on ihan uutta Arttu Wiskaria, siinä ei ole enää Alzheimeria eikä ukkia, joka on kuollut sinne mökkitielle, Wiskari kuvailee.

Wiskari nähdään syksyllä myös The Voice Kids -ohjelman tähtivalmentajana.

Uutisoimme aiemmin Wiskarin vaimolleen järjestämästä yllätyksestä. Lue artikkeli täältä.

Kilpailut

Uusimmat