Kuva: YouTube

Britannian X Factor -tuomari yritti passittaa Saara Aallon kotiin - yllätyskäänne pelasti!

26.09.2016 07:30 - Senni Loikala

Hetken näytti siltä, että suomalaislaulaja tipahtaisi X Factor -kisasta, mutta hänet vedettiin takaisin mukaan erikoisratkaisulla.

Saara Aallon, 29, tie Britannian X Factor -ohjelmassa jatkuu. Aalto pääsi sunnuntai-iltana jatkoon villillä kortilla. Aiemmin näytti varmalta, että Aalto putoaisi kisasta laulettuaan ranskankielisen laulun niin sanotussa kuuden tuolin haasteessa.

Laulaja kertoo iloisesta yllätyskäänteestä Facebook-sivullaan. ”Uskomatonta ja epätodellista! Ihmiset muistakaa, että kaikki on mahdollista ja ihmeitä tapahtuu! Muistakaa uskoa unelmiinne älkääkä koskaan luovuttako”, Aalto kirjoittaa.

Pääset katsomaan Aallon päivityksen tästä.

Sunnuntai-iltaisessa jaksossa tähtituomarit Simon Cowell ja Nicole Scherzinger olivat vakuuttuneita Aallon suorituksesta, mutta päätösvalta oli tähtituomari Sharon Osbournella. Hän ei tahtonut Aaltoa jatkoon ja vetosi siihen, ettei Aalto hänestä tuntenut yhteyttä esittämäänsä kappaleeseen. 

Aalto sai kuitenkin toisen mahdollisuuden vakuuttaa Osbournen, ja tuolloin hän lauloi ranskankielisen kappaleen. Esitys ei sytyttänyt tuomareita, ja Aalto poistui pettyneenä lavalta.

Vaikka Aallon tie ohjelmassa näytti hetken päättyneen, pelastautui hän myöhemmin villin kortin avulla ja nyt kisat jatkuvat myös Aallon osalta.

Katso alta video, jossa Aalto esiintyy kuuden tuolin haasteessa.

Lue myös: Laulajakaunotar Saara Aalto: "Haluan lapsen tyttöystäväni kanssa"

Lue myös: Saara Aalto tähtää maailmalle: Lähden taistelemaan läpimurrosta!

Lue myös: Saara Aalto yllättää jälleen - laulaa Frozen-hittielokuvan tunnarin 15 kielellä!

Kilpailut

Uusimmat