JVG tulevaisuudestaan: "Stadionia varmaan venaillaan, jos jengi haluaa isompaa"

08.09.2016 11:15 - Iiro Myllymäki

Tänään Etenee-kirjan julkaissut JVG vihjaisee tulevan jättikeikan mahdollisuudesta. "Stadikka on nyt vielä remontissa."

Suomirapin suosituimmasta kaksikosta JVG:stä on julkaistu tänään Etenee-niminen kirja. Jare ja VilleGalle vierailivat Radio Novan Aamussa kertomassa tunnelmistaan kirjan julkaisun jälkeen.

Alun perin kaksikko halusi tehdä keikkaelämää valottavan kuvakirjan. Andrei Kipahti on ikuistanut JVG:n vauhdikkaita keikkoja ensimmäisistä keikoista lähtien, joten materiaalia pelkkään kuvakirjaan olisi riittänyt.

- Ajateltiin, että tehdään nyt teksti siihen kuvien viereen. Voi kertoa meidän tarinamme siinä samalla. Onhan tässä tapahtunut vaikka mitä, VilleGalle sanoo.

VilleGalle (kuva: Senja Rapila)

Stadionkeikka tiedossa?

Tapahtumia todella on riittänyt ja vaihdetta on käännetty koko ajan isommalle. Toukokuussa JVG villitsi suuryleisön kahdella Hartwall Arena -keikalla ja kesällä kaksikko tahkosi keikkoja festarien päälavoilla.

- Haluamme nyt mennä isommaksi ja isommaksi ja kehittyä musiikin saralla, VilleGalle kertoo JVG:n tulevaisuudesta.

Kysyttäessä, mitä areenakeikkojen jälkeen vielä voi tehdä isommin, VilleGalle antaa myhäilevän vastauksen.

- Stadikka on nyt vielä remontissa. Sitä sitten varmaan venaillaan, jos jengi jotain isompaa haluaa, VilleGalle sanoo mutta myös epäilee, riittääkö duon paukut sinne asti.

Julkinen ja ei-julkinen parisuhde

Media on JVG:n kirjasta tarttunut erityisesti kuvauksiin miesten parisuhteista. Varsinkin VilleGallen ja Haloo Helsinki -yhtyeen Ellin suhdetta on ruodittu lehtien etusivuilla asti.

- Olisi ollut tyhmää kirjoittaa sellainen kirja, jossa väistellään selviä asioita. Media on välillä tosi vaikea juttu itselle. Haluaisin, että siellä lukisi, että Ville oli lahjakas urheilija ja Jare oli hyvä koulussa. Ei siitä haluta kirjoittaa. Tää on tätä geimiä, johon me ollaan lähdetty ja se on siedettävä, VilleGalle pohtii.

Jare Brand (kuva: Senja Rapila)

Jare on onnistunut pitämään oman tyttöystävänsä poissa julkisuudesta. Tämä ei ole ollut miehen mielestä erityisen vaikeaa.

- Kyllä jengi ilmeisesti päätyy lehtiin parisuhteillaan, jos niin haluaa. Itse olen suhteen saanut pidettyä poissa julkisuudesta, mutta en ole sitä mitenkään piilotellutkaan, Jare kertoo.

Kirjasta uskoa unelmiin

VilleGalle uskoo, että nuoret voivat imeä inspiraatiota Etenee-kirjasta ja JVG:n tarinasta.

- Kaksi jätkää on laittanut nettiin videota ja lähtenyt pitämään hauskaa ja mitä kaikkea onkaan tapahtunut siinä viiden kuuden vuoden aikana. Kannattaa uskoa unelmiin, VilleGalle summaa.

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka Radio Novan Aamussa arkisin klo 6-10.

Lue myös: Tiesitkö jo, kuka JVG:n Tarkenee-kappaleen kertosäkeessä laulaa? Paljastivat vastauksen

Kilpailut

Uusimmat