Lähes jokainen on kokenut seuraavan ilmiön: löydät uuden lempikappaleen, kuuntelet sitä ensin päivittäin – mutta lopulta palaat niiden samojen vanhojen biisien pariin, joita olet kuunnellut useita kymmeniä, ellet jopa satoja kertoja.
Mistä on kyse?
Ei ainakaan siitä, etteikö uutta musiikkia olisi maailma pullollaan. Kyseessä ei myöskään ole esimerkiksi laiskuus, vaan jotain henkilökohtaisempaa.
Samaan biisiin palaamisessa on nimittäin kyse muustakin, kuin itse musiikista. Kappaleet ovat muistoja tietystä ajanjaksosta, ihmisestä tai tapahtumista, jotka ovat itselle tärkeitä. Vanhaa lempibiisiä kuunnellessa palaat hetkeksi siihen tunteeseen tai paikkaan, jossa olit silloin. Näin kappale voi tuntua myös jopa fyysisenä kokemuksena.
Lue myös: MTV: Ethän vaurioita kuuloasi – yksi nyrkkisääntö kertoo, kuunteletko musiikkia liian kovaa
Kun kuuntelet biisiä, jonka tunnet läpikotaisin, pystyt ennakoimaan seuraavan soinnun, melodian käänteen tai sanan. Aivot tuottavat dopamiinia eli “mielihyvähormonia” osuessaan oikeaan, eli tutun musiikin kuunteleminen on myös palkitsevaa. Uuden musiikin kuunteleminen taas vaatii enemmän keskittymistä ja totuttelua, minkä takia palaamme herkästi jo-toimiviksi todettuihin kappaleisiin.
Mere exposure -ilmiön mukaan ihmisen aivot on rakennettu suosimaan asioita, tässä tapauksessa ääniä, jotka toistuvat riittävän monta kertaa. Kun kuuntelet jotain kappaletta toistuvasti, palaat sen ääreen siis todennäköisesti vielä uudelleenkin. Tässäkin on kuitenkin rajansa, ja tällä selittyykin päivittäisessä rotaatiossa olleen kappaleen yhtäkkinen poisjääminen.
Joskus taas etsit pelkästään jotain tiettyä tunnetta. Tiedät, että jokin biisi on esimerkiksi haikea ja laitat sen soimaan ollessasi surullinen. Toisinaan tarvitset mieltä nostattavaa musiikkia, kun taas seuraavaksi jotain rauhoittavaa kuunneltavaa. Tällainen toiminta auttaa tunteiden säätelyssä ja käsittelyssä.
Ihmiseltä ei uusi musiikki lopu kesken, mutta tuttuun ja turvalliseen on luonnollisesti miellyttävää palata.