Nightwishin uusi musiikkivideo näki päivänvalon - mukana nimekäs näyttelijäjoukko, katso
Nightwish julkaisee uuden albuminsa 27. maaliskuuta. Endless Forms Most Beautiful -nimeä kantava levy on ensimmäinen, jossa solistina toimii hollantilainen Floor Jansen. Nyt yhtye antaa hieman ensimakua tulevasta levystä Èlan-nimeä kantavan singlen muodossa.
Kappaleen tarina on ylistys elämälle ja videon tematiikka kulkee vahvasti sitä myötäillen. Videota kuvattiin lähes vuosi hylätyissä tai käytöstä poistetuissa lokaatioissa ympäri Etelä-Suomea. Videon näyttelijäkaarti on varsin vaikuttava; Seela Sella, Vesa Vierikko, Ismo Kallio, Eeva Litmanen, Pekka Huotari ja Antti Litja nähdään videolla eri rooleissa.
Katso kappaleen musiikkivideo alta.
Kilpailut
Uusimmat
Käärijä nähdään Euroviisujen toisessa semifinaalissa
Suomalaismiehen tililtä vietiin yli 80 000 euroa - poliisi varoittaa jälleen huijauksista
Nuoret kokevat taloudellisen tulevaisuutensa olevan heikompi kuin muilla sukupolvilla - syitä monia
Irlannin edustajaa sensuroitiin Euroviisujen semifinaalissa - yritti ujuttaa esitykseen viestin
Massiivinen yleisötapahtuma sotkee liikenteen Helsingissä - katso poikkeukset
Näytä lisää