Kuva: AOP

Saara Aalto tuli toiseksi X Factorissa - voittaja joka tapauksessa!

11.12.2016 23:58 - Iiro Myllymäki

Saara Aallon X Factor -taival on ollut täynnä jännitystä, ja matka huipentui kakkossijaan.

Saara Aalto, 29, on sijoittunut toiseksi Ison-Britannian X Factor -kilpailussa. Voittajaksi jännittävässä kamppailussa kruunattiin Matt Terry, 23.

Saara Aalto esitti tämäniltaisessa lähetyksessä Betty Huttonin alun perin esittämän, mutta Björkin versiona parhaiten tunnetun It’s Oh So Quiet -kappaleen ja Whitney Houstonin I Didn't Know My Own Strength -balladin. Katso alta videot esityksistä:

Tuomarit ylistivät Aallon molempia esityksiä.

- Sinussa on aineksia maailmanlaajuiseksi supertähdeksi. Olet työskennellyt kovempaa kuin kukaan muu kilpailija, Louis Walsh hehkutti Aallon toisen esityksen jälkeen.

- On hienoa, että tämä kilpailu on avoin kaikille. Kukaan ulkomaalainen ei ole koskaan voittanut Ison-Britannian X Factoria. Tuntisin oloni etuoikeutetuksi, jos sinä olisit ensimmäinen ulkomaalainen voittajamme, Simon Cowell sanoi.

Lauantain finaalilähetyksessä Aalto häikäisi niin ikään kahdella esityksellä. Nainen sai tuomariston ja yleisön puolelleen mahtipontisilla esityksillä Tears for Fearsin Everybody Wants to Rule the World - ja Queenin Bohemian Rhapsody -kappaleista. Bohemian Rhapsodyn Aalto duetoi yhdessä Adam Lambertin kanssa.

Näin Saaran kilpailu eteni

Saara Aallon matka X Factor -kilpailussa oli erittäin vaiherikas. Lue alta, miten naisen kilpailutaival eteni.

Nainen yllätti suomalaiset toden teolla, kun elokuun lopussa hänen osallistumisensa Ison-Britannian suurimpaan laulukilpailuun paljastui. Jo ennen tätä heinäkuussa Voice.fi oli haastatellut Aaltoa, joka vihjaili tuolloin tähtäävänsä "suomalaisella sisulla" kansainväliseen menestykseen. Haastattelun pääset lukemaan tästä.

Aalto oli suomalaisille tuttu jo monista kotimaan laulukilpailuista. Nainen oli osallistunut niin Talent Suomeen, Voice of Finlandiin, euroviisukarsintoihin kuin Uuden musiikin kilpailuunkin. Voitto oli aina lähellä, mutta lopputulokset iskostivat Aaltoon ikuisen kakkosen leiman.

Tiputettiin kisasta pois

Jo X Factorin koelauluissa Aalto hämmästytti tuomarit äänellään. Nainen lauloi Sian vaativan Chandelier-kappaleen, ja jopa tiukkana tuomarina tunnettu Simon Cowell oli esityksestä erittäin vaikuttunut.

- Sinussa on sielua. Noin tuo homma pitää hoitaa, Cowell kehui.

Aallon kilpailutaival oli katketa ennen livelähetyksiä, kun naisen mentoriksi päätynyt Sharon Osbourne tiputti Aallon kilpailusta niin sanotussa ”kuuden tuolin haasteessa”. Aalto on kuvaillut kokemuksen olleen ”kamala”. Yllätys oli suuri, kun Aalto pääsikin jatkamaan kilpailussa tuomari Nicole Scherzingerin villin kortin turvin.

Aalto voitti Osbournen puolelleen esiintyessään ”tuomarien talot” -vaiheessa. Naisen vedot Abban The Winner Takes It All – ja Kate Bushin Running Up That Hill -kappaleista vakuuttivat Osbournen ja tämän apuna toimineen Robbie Williamsin siitä, että Aallon paikka on livelähetyksissä 12 parhaan esiintyjän joukossa. Katso alta The Winner Takes It All -veto:

Live-esitykset käänsivät brittiyleisön päät

Brittiyleisö ei heti lämmennyt Aallon dramaattisille, musikaalimaisille tulkinnoille. Livelähetyksissä Aalto päätyi kolme kertaa kolmen vähiten ääniä saaneen joukkoon ja joutui kamppailemaan jatkopaikasta ylimääräisillä lauluesityksillä.

Hiljalleen brittiyleisön suhtautuminen suomalaislaulajaan muuttui. Erityisesti naisen versioinnit Barbra Streisandin ja Donna Summerin No More Tears (Enough Is Enough) -kappaleesta ja tänäänkin kuullusta Björkin It’s Oh So Quietista saivat brittiyleisön lämpenemään.

Joulukuuhun mennessä Saara Aallosta oli tullut jo kilpailun voittajasuosikki. Muun muassa brittilehti The Telegraph povasi Aallolle voittoa. Kun Aalto pääsi finaaliin, hänet lennätettiin pikavisiitille Suomeen kuvausryhmän kanssa.

Suomessa Aalto otettiin vastaan liki kansallissankarina. Suomen-reissu huipentui lyhyeen Senaatintorilla järjestettyyn keikkaan, jota oli katsomassa tuhansittain ihmisiä. X Factor -tuomaristo hämmästeli eilisessä finaalilähetyksessä, etteivät koskaan olleet nähneet mitään vastaavaa aiempien kausien finalistien kotiinpaluujuhlinnoissa.

Saara Aalto otettiin hurmiollisesti vastaan Helsinki-Vantaan lentokentällä. (kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Saara Aalto on saanut X Factorin myötä laajaa kansainvälistä näkyvyyttä. Se kovin työ kansainvälisesti menestyksekkään uran luomiseksi alkaa kuitenkin vasta nyt, X Factor -kameroiden sammuttua. Suomalaiset jäävät varmasti innolla odottamaan, minne sisukas ja lahjakas laulaja vielä päätyykään. Hopea ei ole häpeä!

Saara Aalto hurmasi tuhannet kannustajansa Senaatintorin-keikalla. (kuva: AOP)

Lue myös: Suomalaiset levy-yhtiöt eivät huolineet Saara Aaltoa - nyt saattaa hieman harmittaa

Kilpailut

Uusimmat