Ysärifanien onnenpäivä: Huippuartistien yllättävä yhteistyö julkistettiin!

18.08.2016 17:42 - Mikko Räsänen

Solid Base, Oku Luukkainen ja Mighty 44 julkaisevat yhteissinglen.

Eurodance-faneja hemmotellaan todellisella jättiyllätyksellä, kun suomalaiset ja ruotsalaiset eurodance-tähdet julkaisevat yhdessä tekemänsä uutuuskappaleen. Tuoreen Coming Alive Tonight -singlen ovat tehneet Oku Luukkainen, Solid Base ja comebackin tekevä Mighty 44.

Idea pohjoismaisena yhteistyönä tehtävästä dance-singlestä oli Oku Luukkaisen, joka juontaa Radio Novalla Suomen suosituinta dance-musiikkiin erikoistunutta ohjelmaa Retroperjantaita. Hän alkoi suunnitella kappaletta ja otti jo alkuvaiheessa mukaan tuottaja Mikael Forsbyn ja ruotsin tunnetuimpiin eurodance-yhtyeisiin kuuluvan Solid Basen.

- Solid Base oli helppo valinta, sillä heidän Mirror, Mirror -kappaleensa on yksi Retroperjantain eniten toivotuista ja soitetuista kappaleista. Halusin Solid Basen mukaan heti alkumetreillä, että hekin pääsevät vaikuttamaan biisiin ja tekemään siitä näköisensä. He innostuivatkin projektista heti, Luukkainen kertoo.

Projektin edetessä tuli selväksi kokoonpanoa halutaan täydentää vielä kolmannella artistilla. Viime vuosien retrobuumissa monet 90-luvun ja 2000-luvun alun hittiartistit ovat tehneet comebackeja. 2000-luvun alussa suurta suosiota nauttineen Mighty 44:n comebackia on kuitenkin vielä saatu odottaa. Se tapahtuu nyt, sillä hittibändiä ei ollut vaikeaa houkutella tähän hankkeeseen mukaan.

- Oli hullu tunne, kun legendaarisen ysäribändin Solid Basen keulamies Totte yllättäen soitti ja muistutti, että mehän puhuimme joskus kauan sitten yhteistyöstä, ja tässä se nyt olisi. Kuulin biisin demoversion ja innostuin heti niin, että halusin mukaan. Sen jälkeen kuulin vielä, että kappaleen takana on suosikki-dj:ni Oku, ja olin entistä onnellisempi, koska hän on minun kaltaiseni tyyppi ja tehnyt tätä pitkään, Mighty 44:n Rummy Nanji eli Mr. B kertoo.

Solid Basen Thomas Nordin on innoissaan, kun salassa valmisteltu kappale on nyt valmis ja fanit saavat vihdoin kuulla sen.

- Tätä on tehty pitkään ja hartaasti, Nordin kertoo jo vuosi sitten alkaneesta projektista.

- Mahtavaa, että saimme Solid Basen, Okun ja Mighty 44:n tekemään tällä tavalla yhteistyötä. Lopputulos on parasta mahdollista musiikkia, hän lupaa.

Uutuuskappale julkaistaan maanantaina 22. elokuuta, jolloin se ilmestyy Spotifyssa. Kappaleen ensimmäinen live-esitys kuullaan We Love the 90's -festivaalilla Helsingissä heti seuraavana viikonloppuna.

Liity Retroperjantain Facebook-yhteisöön täällä

Lue myös: Mikä laulajaruletti! Basic Elementin hittiputkea eivät laulajavaihdokset hidastaneet

Lue myös: Radio Novan juontaja kieltäytyi lopettamasta lähetystä - mitä sanoo kanava?

Kilpailut

Uusimmat