Kuva: Shutterstock

Jun Linin murha järkytti maailmaa vuonna 2012 - taustalla kylmäverinen suunnitelma

20.02.2021 21:15 - Emmi Moilanen

Murha joka tapahtui -podcastin neljännen tuotantokauden ensimmäinen jakso käsittelee kiinalaisen Jun Linin tapausta.

Murha joka tapahtui -podcastin neljännen tuotantokauden ensimmäinen jakso käsittelee kiinalaisen Jun Linin tapausta. Jun Lin syntyi wuhanilaiseen perheeseen 70-luvun loppupuolella ja vaikka mies oli hyvin läheinen perheensä kanssa, kanadalainen elämäntyyli ja kulttuuri puhuttelivat Jun Linia kovasti.

Miehen haave toteutui vuonna 2010, kun hän pääsi opiskelemaan kanadalaiseen yliopistoon tietokoneinsinööriksi. Vanhemmat olivat huolissaan poikansa turvallisuudesta mutta Jun Lin vakuutteli Kanadan olevan turvallinen maa asua ja elää. Poika piti puhelimitse yhteyttä perheeseensä lähes päivittäin, ja esitteli videon välityksellä uusia asuinmaisemiaan heille. Opinnot, parisuhde ja uudet ystävät olivat saaneet Jun Linin elämän asettumaan uomiinsa Kanadassa.

Toukokuun 24. päivä vuonna 2012 oli kuitenkin viimeinen kerta, kun äiti ja isä kuulivat pojastaan.

Kolme päivää myöhemmin, 27. toukokuuta, Jun Linin läheiset Kanadassa alkoivat huolestua, sillä eivät olleet kuulleet ystävästään hetkeen mitään. Miehen työpaikaltakin kävi ilmi, ettei tämä ollut ilmaantunut kahteen sovittuun työvuoronsa.

Talonmies päästi Jun Linin ystävän katsomaan asuntoon, olisiko mies jättänyt jonkinlaisia jälkiä tai vihjeitä katoamisestaan. Asunto oli siistissä kunnossa, mutta ystävä löysi sieltä Jun Linin kissan, joka oli pahasti nälkäinen. Nälkiintyneen kissan nähtyään ystävä ymmärsi, että jokin oli pahasti pielessä, sillä eläin oli Jun Linin silmäterä.

Ystävä oli kuullut, että netissä levisi video, jossa aasialaistaustainen mies murhattiin. Huhuttiin myös, että video olisi kuvattu Kanadassa. Ystävä päätti etsiä videon käsiinsä ja tunnisti kyseessä olevan Jun Linin.

Jun Lin oli nähnyt internetissä ilmoituksen, jossa etsittiin hyvännäköistä miestä näyttelijäksi kotitekoiseen elokuvaan. Mies vastasi ilmoitukseen ja sopi tapaamisen ilmoituksen jättäjän kanssa vielä samalle illalle. Ilmoituksen jättäjä oli mies, jonka syntymänimi oli Eric Newman. Jun Lin ei kuitenkaan tiennyt, että mies oli kaksi vuotta aikaisemmin aloittanut videoiden julkaisun, joissa surmasi julmasti kissoja. Newman vaihtoi nimensä hieman myöhemmin Luka Magnottaksi, ja huomionkipeydessään levitteli itsestään myös mitä uskomattomampia juoruja netin keskustelupalstoille.

Jun Lin ja Magnotta tapasivat toukokuun 24. päivä, ja menivät Magnottan asunnolle sovitusti kuvaamaan elokuvaa. Todellisuudessa Magnotta halusi jatkaa nettivideoiden sarjaa, jonka aiemmissa osissa hän oli tappanut kissoja. Tällä kertaa uhrina ei ollut kissa, vaan ihminen. Surmatyön jälkeen Magnotta siivosi asuntonsa ja pakkasi tavaransa, sekä vei todistusaineistoa yhteensä 33 pussillisen verran taloyhtiön roskakoreihin.

25. päivän aamulla Magnotta suuntasi kohti Montrealin lentokenttää ja lähti pois Kanadasta. Mies suuntasi kohti Eurooppaa ja lopulta hänet saatiin kiinni Saksasta. Magnotta tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen 25 vuodeksi ja lisäksi hän sai 19 vuoden tuomion muista rikoksista.

Voit kuunnella Murha joka tapahtui -podcastin neljännen tuotantokauden avausjakson täältä.

Lue myös: Suzanne joutui julman murhan kohteeksi vuonna 1992 - tytön kohtalo sai kuulustelijatkin kyyneliin

Voice.fi ja PodPlay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat