Riippuvuus älypuhelimesta entistä pahempaa - puhelinta käytetään jopa seksin aikana

15.07.2013 16:15 - Reija Saarinen

Yhä useampi kertoo olevansa koukussa älypuhelimeen.  

Älypuhelin on saanut monet todelliseen koukkuun. Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 20 prosenttia nuorista aikuisista käyttää älypuhelinta myös seksin aikana. Hälyttävää on myös se, että 55 prosenttia kertoi käyttävänsä puhelinta autolla ajaessaan, ja jopa 12 prosenttia kertoi käyttävänsä kännykkää jopa suihkussa. 

Suurin osa ihmisistä tarkkailee puhelimellaan sosiaalista mediaa. 19 prosenttia kertoi selaavansa sosiaalista mediaa kirkollisten menojen aikana.  Illallinen mahdollisen sydänkäpysen kanssakaan ei saa ihmisiä pitämään näppejään erossa kännykästä. Treffeilläkin 33 prosenttia kertoi tarkkailevansa puhelintaan. 

Tutkijat selvittivät myös riippuvuuden vaikutuksia rakkauselämään. Yli 2000 vastaajasta suurin osa kertoi, että puhelin oli vaikuttanut negatiivisesti heidän rakkaussuhteisiinsa. 20 prosenttia myönsikin, että heidän jatkuva puhelimen tarkkailu on vaikuttanut negatiivisesti heidän seksielämäänsä. 

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat