Kuva: Fotolia

Elokuvat, joita ihmiset katsovat useammin uudestaan listattiin - yllättääkö voittaja?

14.10.2015 19:45 - Reetta Haverinen

Joidenkin leffojen viehätys ei katoa edes viidennellä katselukerralla.

Five Thirty Eightin kysely paljastaa varsin mielenkiintoisia seikkoja ihmisten elokuvamieltymyksistä. Näyttää siltä, että sekä miehet että naiset eivät tahdo saada scifi- ja fantasialeffoista tarpeekseen, mutta myös musikaalit ja klassiset rakkaustarinat jaksavat viihdyttää ihmisiä vuosi toisensa jälkeen.

Maailmankuulut klassikkoteokset

Uutissivuston kyselyn oli tarkoitus kartoittaa, mitä elokuvia ihmiset jaksavat katsoa yhä uudestaan ja uudestaan. Kysely paljasti, etteivät ihmiset kyllästy nauttimaan muun muassa Star Wars – ja Ihmemaa Oz – elokuvista. Myös The Sound of Music – ja Taru Sormusten herrasta –leffat eivät näytä kadottavan viehätystään, vaikka elokuvat katsoisi useampaan kertaan.

Kyselyyn vastasi yli tuhat ihmistä, mutta tiedonkeruu ei koskenut suomalaisia. Five Thirty Eightin kyselyn perusteella koostetun listan elokuvista monet ovat kuitenkin tuttuja myös Suomen kansalaisille. 

Jos kuitenkin suomalaisilta kysyttäisiin, minkä elokuvan he ovat useammin nähneet, ei epäilystäkään, etteikö Tuntematon sotilas olisi yksi maamme useammin katsotuimmista teoksista!

Alta löydät Five Thirty Eightin elokuvalistan. Uutissivuston mukaan varsinkin seuraavat elokuvat ovat uudelleen katsomisen arvoisia: 

1. Star Wars

2. Ihmemaa Oz

3. The Sound of Music

4. Taru Sormusten herrasta -elokuvat

5. Tuulen viemää

6. Kummisetä

7. Prinsessan ryöstö

8. Avain pakoon

9. Harry Potter -elokuvat

10. Elämä on ihanaa

Katso lista kokonaisuudessaan täältä.


Lue myös: Ikimuistoisimmat visailu- ja tosi-tv-ohjelmat, joita suomalaiset eivät unohda: Katso lista

Lähde: Five Thirty Eight

Kilpailut

Uusimmat