Kuva: Mikko Räsänen

Robinin uusi kappale jouduttiin tekemään uusiksi - kuulosti ensin miesten väliseltä rakkaustarinalta

08.04.2016 16:34 - Senja Rapila

Softengine -yhtyeen keulahahmo Topi Latukka kertoo, että tuoreen kappaleen teossa tuli muutama mutka matkaan ennen julkaisua.

Suomalaisten suosikkiartisti Robin julkaisi eilen uuden sinkkunsa Salamatie, jonka hän on tehnyt yhteistyössä Softenginen kanssa. Kappaleen piti alun perin tulla alkutalvesta julkaistulle Yhdessä -albumille, mutta se myöhästyi alkuperäisestä julkaisupäivästä. Kappaleen myöhästymisen syy ei välttämättä kuitenkaan tulisi jokaiselle ensimmäisenä mieleen.

- Kappaleen tekovaiheessa tuli hieman säätöä... Lauloin alun perin toisen säkeistön Salamatie -kappaleesta ja siinä oli silloin vielä eri sanat. Silloin se olisi ollut duetto. Äänitettiin se kappale ja se oli jo melkein valmis, kunnes Robinin manageri soitti meille ja sanoi, että mitä jos otettaisiin nämä sun laulut pois kappaleesta. Niistä tuli aluksi semmoiset vibat, että laulettaisiin Robinin kanssa rakkauslaulua toisillemme, Softengine-yhtyeen laulaja Topi Latukka kertoo Voice:fi:lle huvittuneena.

(kuva: Jon Norppa)

Kappaleesta otettiin lopulta Latukan säkeistö pois ja sanat muutettiin sopiviksi. 

- Ei ihmiset välttämättä olisi huomanneet sitä, koska me eikä tuottajakaan huomattu sitä ensin. Sitten kun siihen biisin tarinaan keskittyi vähän syvemmin niin tajusi, että on lopulta parempi, ettei tehdäkään duettoa yhdessä, Latukka naurahtaa.

Kaikista kommervenkeistä huolimatta kappale ei jäänyt julkaisematta, vaan siitä tehtiin lopuksi uusi versio, jossa Latukka laulaa pelkästään taustalaulut. Uusi versio Salamatie-kappaleesta julkaistiinkin 8.4. uuden Yhdessä (Super Deluxe) -albumin yhteydessä.

Lue myös: Teflon Brothers -räppäri tunnustaa: Olen ollut mukana suunnittelemassa rikosta

Kilpailut

Uusimmat