Kuva: Fotolia

10 valkoista valhetta, jotka saattavat tulla tarpeeseen parisuhteessa

28.07.2016 08:15 - Emmi Moilanen

Valkoinen valhe voi joskus pelastaa mielipahalta.

Cosmopolitan listasi pienet valkoiset valheet, jotka ovat silloin tällöin sallittuja kertoa parisuhteen toiselle osapuolelle.

1. “Olen kiireinen illalla”

Tämä valkoinen valhe on sallittua kertoa silloin, kun tarvitset omaa aikaa kiireisen työpäivän jälkeen, ja suunnitelmiisi kuuluu vain lempitelevisiosarjasi katseleminen ja aikainen nukkumaanmeno.

2. “Pidän samoista televisiosarjoista”

Näin voit sanoa, kun haluat viettää laatuaikaa rakkaasi kanssa, mutta haluat välttää kiistan siitä, mitä elokuvaa tai televisiosarjaa katselisitte.

3. Teeskentelet ymmärtäväsi hänen kaikki vitsinsä

Jos kumppanisi ei ole ammatiltaan koomikko, on suuri todennäköisyys, että hänen kaikki vitsinsä eivät ole hulvattoman hauskoja ja viihdyttäviä. Hymistelet silti mukana myös kankeille puujalkavitseille ymmärtäväisenä.

4. ”En huomannut tuota tahraa”

Kun päivän päätteeksi huomaat, että olet sotkenut hänen parhaan t-paitansa, jota olet lainannut, on parempi teeskennellä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

5. ”Rakastan kalaruokia”

Kun rakkaasi on valmistanut sinulle illallisen, mutta ei ole muistanut sitä, että sinä et suosi mereneläviä ruokavaliossasi.

6. Teeskentelet nukkuvasi vielä

…jotta saat jatkaa aamulla unia vielä muutaman minuutin ajan rauhassa ilman, että sinun tarvitsee aloittaa keskustelua töihin lähtevän rakkaasi kanssa.

7. ”En ole nähnyt tätä elokuvaa vielä”

Olette selanneet Netflixin tarjontaa läpi lähes tunnin ajan, mutta jompikumpi on nähnyt jokaisen potentiaalisen elokuvan jo aiemmin. Tässä tilanteessa kannattaa turvautua valkoiseen valheeseen.

8. ”Ei haittaa, vaikka et pääse ystäväni juhliin”

Jos kumppanisi ei luista ystäviesi järjestämistä illanvietoista usein, on parempi ohittaa asia vain olankohautuksella ja päästää rakas omiin menoihinsa.

9. ”En nähnyt viestiäsi”

Teit inhimillisen erehdyksen ja unohdit vastata hänen viestiinsä. Välttääksesi kumppanisi ylireagoinnin, kuittaat ihmettelyt vain sillä, että et ole nähnyt koko viestin saapuneen.

10. ”En huijaa ikinä”

Vaikka rehellisys maan perii, joskus valkoinen valhe voi olla paikallaan, jos se ei satuta ketään ja sen avulla säästät kumppanisi pahalta mieleltä.

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös: Lopeta itsesi huijaaminen - 7 valhetta, jotka kannattaa unohtaa

Kilpailut

Uusimmat