Kuva: Fotolia

Missä on miehen g-piste ja miten sitä stimuloidaan? "Kymmenkertaistaa orgasmin"

03.04.2017 14:15 - Senni Loikala

Jos miehen g-pistettä ei tahdo etsiä peräaukon sisältä, pystyy toista erityisen tuntoherkkää kohtaa hieromaan välillisesti myös ulkoapäin.

Usein puhutaan naisen g-pisteen löytämisestä, mutta miehen nautinnollisimmat paikat jätetään vähemmälle huomiolle. Sex Detox -kirjan kirjoittanut filosofian tohtori Ian Kerner kertoo Daily Star -lehdelle, missä miehen g-piste sijaitsee ja miten sitä voidaan stimuloida.

Miehen g-piste sijaitsee peräaukossa, mistä monet ovat toki voineet olla tietoisia jo aiemmin. Kaikista herkin kohta löytyy noin viiden sentin syvyydestä niin, että painaa sormellaan kohti miehen kehon etuosaa. Ennen tätä on toki huolehdittava, että kynnet ovat riittävän lyhyet ja liukuvoidetta on käytössä.

Kaikki eivät tahdo etsiä miehen g-pistettä peräaukon sisältä, mutta miehen kehossa on toinenkin erittäin nautinnollinen kohta, jota pystyy stimuloimaan ulkoapäin. Tämä onnistuu hivelemällä miehen kivesten ja peräaukon välistä aluetta.

- Hänen eturauhasensa sijaitsee sormiesi yläpuolella hänen vartalonsa sisällä. Kun lisäät painetta tähän kohtaan, hierot välillisesti hänen g-pistettään, Kerner sanoo.

Kun huomaat miehen olevan lähellä orgasmin saamista, ala hivellä tätä aluetta rytmikkäästi sekunnin välein, kunnes mies laukeaa.

- Näiden kohtien stimuloiminen ei tunnu pelkästään loistavalta miehestä, vaan myös kasvattaa seksuaalista jännitystä hänen koko vartaloonsa ja lisää verenvirtausta hänen genitaaleihinsa, Kerner selvittää.

- Tämä lisää hänen kiihottuneisuuttaan ja tekee hänen lantion supisteluistaan intensiivisempiä, kymmenkertaistaen hänen orgasminsa voimakkuuden.

Lue myös: Horoskooppimerkki paljastaa, kenen kanssa saat parasta seksiä

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat