Kuva: Fotolia

Anaalihelmien kanssa ajoitus on kaikki kaikessa - lue vinkit nautinnollisempaan seksiin

01.11.2017 22:15 - Katariina Auvinen

Anaalihelmet voimistavat parhaimmillaan naisen orgasmia.

Jos makuuhuoneeseen toivoo hieman erilaista piristystä, voi kokeilla vaikkapa anaalihelmiä. Seksilelu voi hirvittää ensin pitkällä ulkomodolla, mutta tämän seksilelun kautta voi löytää aivan erityisen nautinnon, ainakin jos on uskomista Cosmopolitan-julkaisua. Anaalihelmet koostuvat toisiinsa peräkkäin kiinnitetyistä palloista, joita voi vetää ulos halutulla nopeudella. 

Jotta ensimmäinen kerta uuden seksilelun kanssa olisi mahdollisimman nautinnollinen, seksileluihin erikoistunut asiantuntija, Annabelle Knight, antaa vinkit anaalihelmien käyttöön. 

Ennen kuin aloitat, voitele anaalihelmet liukuvoiteella. Ota sen jälkeen mukava asento. Knight kertoo, että suurin osa helmistä on tehty silikonista, joten vesipohjainen liukuvoide sopii niille kaikista parhaiten. 

Naisen mukaan ensimmäinen helmi kannattaa työntää rauhallisesti sisälle. Sen jälkeen olisi hyvä pitää pieni tauko. 

- Jotta ehdit tottua tunteeseen. Sen jälkeen voit vähitellen viedä toiset helmet sisällesi ja jatkaa niin pitkälle kuin haluat. Rauhallisuus on valttia, Knight kertoo. 

Aloittelijoille sopii parhaiten joustavat helmet, jotka stimuloivat mahdollisimman monia alueita. Anaalihelmien poistamisessa ajoitus on kaikki kaikessa. 

- Vedä anaalihelmiä hitaasti ulos orgasmin aikana. Sen pitäisi voimistaa orgasmia, Knight neuvoo. 

Lue myös: Järjettömin keksintö ikinä? Lasidildoon voi laittaa kuolleen rakkaansa tuhkat

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat