Kuva: Shutterstock

Teot ja muutokset, jotka voivat auttaa rakkauden löytämisessä – toteutuvatko jo omassa elämässäsi?

28.01.2020 19:45 - Emmi Moilanen

Omalta mukavuusalueelta poistuminen tekee rohkeammaksi ja itseluottamuksesi kasvaa.

Parisuhteen ja rakkauden löytäminen voi joskus tuntua vaikealta, etenkin silloin, jos deittimaailmassa on tullut seikkailtua jo tovi. Rakkautta etsiessä tulee kuitenkin muistaa se, että elämä on tässä ja nyt, ja voimme vaikuttaa pienilläkin teoilla omaan hyvinvointiin sekä onnellisuuteemme.

Your Tango -sivusto kokosi yhteen arjen pieniä tekoja, jotka lisäävät välittömästi hyvinvointiasi mutta todennäköisesti ovat avuksi myös ”sen oikean” löytämisessä. Listauksen kärjessä oli kärsivällinen mieli ja muistutus siitä, ettei suhteeseen tulisi kiirehtiä päätä pahkaa.

8 muuta neuvoa:

1. Ole liikenteessä avoimin mielin ja muista, ettei ”kirjaa kannata tuomita heti kannen perusteella.”

2. Tee paljon asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi.

3. Pohdi, millaisia omia rajoja ja arvoja haluat vaalia niin sinkkuna kuin tulevassa parisuhteessakin – ja pidä niistä kiinni.

4. Kokeile jotain uutta tai luo itsellesi kokonaan uusia rutiineja. Uudet tuulet elämässä johtavat todennäköisesti myös uusiin kohtaamisiin sekä sosiaalisiin suhteisiin.

5. Tee kodistasi sekä työympäristöstäsi mukava paikka olla ja elää. Kun tunnet olosi rennoksi elinympäristössäsi, hyvä olo huokuu sinusta myös ulospäin.

6. Päästä irti aikaisempien parisuhteiden aiheuttamista haamuista. Anna itsellesi omat virheesi anteeksi ja opettele suhtautumaan myötätuntoisemmin mokiin, ne ovat todennäköisesti opettaneet sinulle jotakin arvokasta.

7. Poistu rohkeasti omalta mukavuusalueeltasi.

8. Pysy rehellisenä itsellesi ja luota rohkeasti omaan vaistoosi.

Lisää aiheesta voit lukea täältä.

Lue myös: Sinkku, älä hurahda uuteen deittailutrendiin - jättää vastapuolen hämmennyksen valtaan

Lue myös: Sinkut! Treffien ja seksin todennäköisyys lisääntyy helpolla keinolla viestitellessä

Lue myös: Haluatko parisuhteestasi intiimimmän? 10 vinkkiä, joilla lisäät seksikkyyttä ja kemiaa suhteeseesi

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat