Ihanaa rakkautta: 20 merkkiä siitä, että olet löytänyt sielunkumppanisi

16.12.2014 22:15 - Linda Arponen

Joidenkin ihmisten kanssa on mahdollista tuntea niin syvää yhteyttä, että sitä voi kutsua jopa sielunkumppanuudeksi.

Uskoo sitten sielunkumppanuuteen tai ei, on jokaisen luultavasti mahdollista löytää vierelleen se itselleen täydellisin henkilö. Jos siis uskot löytäneesi tällaisen henkilön, joka ymmärtää sinua täydellisesti, kannattaa hänestä pitää kiinni. Voi nimittäin olla, ettet tule löytämään vastaavaa ihmistä enää uudestaan.

Jos seuraavat merkit kuulostavat tutuilta, voi olla, että olet jo löytänyt etsimäsi.

1. Voitte kertoa toisillenne mitä ajattelette vain katsomalla toisianne.

2. Et edes muista, millaista oli olla ilman häntä, etkä haluakaan.

3. Hän tietää, kuinka sinut saa rauhoittumaan silloin, kun olet vihainen. Hän osaa myös lievittää stressiäsi ja piristää sinua.

4. Teillä on loistava kemia vielä vuosienkin yhdessäolon jälkeen.

5. Tunnette olonne täysin rennoiksi toistenne seurassa.

6. Tuntuu, kuin olisitte tunteneet toisenne koko elämänne ajan.

7. Olette eri mieltä joistakin asioista, mutta samaa mieltä kuitenkin sellaisista, joilla on oikeasti merkitystä.

8. Välillänne on side, jota muut ihmiset ympärillänne eivät ymmärrä.

9. Hänen perheensä tuntuu omalta perheeltäsi.

10. Sinuun sattuu kun häneen sattuu, hymyilet kun hän hymyilee.

11. Hän on mukana lähes jokaisessa tarinassa, jonka kerrot.

12. Hänen mielestään kaikki tekemäsi hassut asiat ovat suloisia ja ajattelet hänestä samalla tavalla.

13. Olet parempi ihminen hänen kanssaan kuin ilman häntä.

14. Hän tukee sinua ja unelmiasi, vaikka hän ei niitä täysin ymmärtäisikään.

15. Olette dynaaminen duo, täydellinen pari, todellinen joukkue.

16. Tunnet olosi turvalliseksi parisuhteessanne.

17. Ensimmäistä kertaa elämässäsi tunnet, että koti ei ole paikka, vaan henkilö.

18. Jollakin tasolla teistä on tullut yksi ja sama henkilö.

19. Hänen vierellään olet paras ja pahin versio itsestäsi, mutta hän rakastaa molempia.

20. Tiedät sisimmissäsi, että hän on oikea ihminen sinulle.

Lue myös: Suloiset viestit, jotka palauttavat uskosi ikuiseen rakkauteen

Lähde: PopSugar

Kilpailut

Uusimmat