Kuva: Fotolia

Kuukautisten aikana seksiä: Lääkäri paljastaa, mitä kaikkea tulee huomioida

10.12.2015 22:45 - Senni Loikala

Toiset pitävät seksin harrastamista kuukautisten aikaan huonona vaihtoehtona, kun taas toisia vuodot eivät häiritse. Muutamia asioita petipuuhista tuolloin kannattaa kuitenkin tietää.

Avustava lääkäri Tara Ford yhdysvaltalaiselta Medical Center for Female Sexuality –terveysasemalta kertoo, mitä asioita kannattaa tietää seksin harrastamisesta kuukautisten aikaan.

Luisto paranee

Jotkut kokevat seksin tyydyttävämpänä kuukautisten aikaan kuin muulloin. Tämä johtuu osaltaan siitä, että veri lisää luistoa. Vuotojen aikana liukastusvoidetta ei välttämättä tarvita lainkaan.

Puhtain asento

Paras seksiasento seksin harrastamiseen kuukautisten aikaan on lähetyssaarnaaja, mistä käy kiittäminen maan vetovoimaa. Tällöin veri ei sotke paikkoja yhtä paljon, kuin muissa asennoissa.

Raskaaksi voi tulla

Fordin mukaan naiset ovat alttiimpia saamaan sukupuolitautitartunnan kuukautisten aikaan, koska kohdunkaula on tuolloin hieman tavallista enemmän auki. Lisäksi raskaaksi tuleminen on mahdollista vuodosta huolimatta, koska siittiöt voivat elää 3-5 päivää. Joskus ovulaatio ja kuukautiset voivat myös lomittua, kertoo Ford.

Orgasmi helpottaa kipuja

Seksin harrastaminen saattaa vähentää PMS-oireita ja kuukautisista johtuvia kipuja, mikäli nainen saa orgasmin.

Hormonit ovat matalalla

Toiset puolestaan pitävät seksiä vähemmän tyydyttävänä vuotojen aikaan. Estrogeenin ja testosteronin tasot ovat erityisen alhaalla kuukautiskierron ensimmäisenä päivänä, mikä tekee seksistä osalle epämieluisaa. Tasot nousevat kolmannen päivän tuntumassa, jolloin myös tuntoherkkyys lisääntyy ja seksi tuntuu paremmalta.


LUE MYÖS: Nukutko sängyn väärällä puolella? Saatat olla huonommalla tuulella herätessäsi

Lähde: Health

Kilpailut

Uusimmat