Luo tunnelmaa, siivoa ja panosta alusvaatteisiin - 9 keinoa kasvattaa itsevarmuutta sängyssä

08.07.2015 23:45 - Laura Sulkava

Verhot kiinni ja valot pois? Jos itsevarmuus sänkypuuhissa ei ole huipussaan, kannattaa lukea vinkit, joilla sitä voi kohentaa!

Intiimit sänkypuuhat voivat jännittää, etenkin aluksi. Ajan myötä suhteeseen voi jäädä tapoja, jotka kielivät itsevarmuuden puutteesta. Alla on listattuna keinoja, joilla saa kohennettua omaa varmuutta petipuuhissa, oli sitten kyse ensimmäisistä kerroista tai tutusta partnerista.

1. Käy alusvaateostoksilla. Seksikkäät, uudet alusvaatteet saavat ryhdin suoristumaan.

2. Testatkaa uutta asentoa, seksilelua tai muuta rutiineista poikkeavaa. Uusi vire voi olla yllättävä piristysruiske!

3. Vaikka pistäisi kattovalon pois päältä, kannattaa jättää päälle esimerkiksi yölamppu tai sytyttää kynttilöitä. Lempeämpi valaistus tuo parhaita puolia esille ja tekee tunnelmasta kiihkeämmän.

4. Kumpi vie ja kumpi vikisee? Jos sinulla ei ole ollut tapana ottaa hommaa haltuun, ota ohjat käsiisi. Se on yllättävän virkistävää!

5. Seksiä voi harrastaa muulloinkin kuin nukkumaan mennessä. Vikittele kumppaniasi esimerkiksi aamulla tai vaikka lounastauolla.

6. Pientä jutustelua kannattaa käydä ennen ja jälkeen seksin. Asioiden ei tarvitse olla kummoisia, mutta keskustelu tuo uudenlaista yhteyttä. On myös hyvä tutustua toisen toiveisiin ja kertoa siitä, mikä itsestä tuntui hyvältä.

7. Puhtaat lakanat ja siivottu makuuhuone saavat hetken tuntumaan erityiseltä.

8. Harrasta seksiä vain ihmisen kanssa, johon oikeasti luotat. Luottamuspula heijastuu armottomasti omaan itsetuntoon.

9. Suihkussa käyminen ja pieni puunaus saavat olon puhtaaksi ja viehättäväksi eikä seksin aikana tarvitse murehtia turhia.

Kehu partneriasi, saat varmasti kehuja itsekin. Tee olosi mukavaksi ja pohdi, mistä itse tykkäisit. Kun molemmilla on hyvä olla, myös itsevarmuus on kohdillaan. Välillä hyvään oloon joutuu hieman näkemään vaivaa.

Lue myös: 5 aloittelijan askelta kohti tuhmia sänkypuheita

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat