Miehet paljastavat: "Silloin seksin harrastaminen kadutti"

20.02.2015 11:45 - Heli Thoren

Viisi miestä kertoo kerrasta, jolloin heitä on aktin päätteeksi kaduttanut lemmenleikkeihin ajautuminen.

Voisi kuvitella, että mies tarttuu aina tilaisuuteen, jos seksiä on tiedossa. Vaikka näin olisikin saattaa aktin jälkeen silti kaduttaa. Viisi miestä paljasti Womens Health Magazinelle kerran, jolloin heitä harmitti seksin harrastaminen jälkeenpäin:

"Minulla oli naispuolinen ystävä, kenen kanssa kävimme rankkaa eroa samaan aikaan läpi. Puhuimme paljon toistemme kanssa ja keskustelu kääntyi usein siihen, kuinka yksinäisiksi tunsimme itsemme. Päädyimme harrastamaan seksiä muutamia kertoja. Se oli hämmentävää, sillä olimme olleet paljon toistemme kanssa ja seksin jälkeen emme enää osanneet määritellä suhdettamme. Menimme syömään yhdessä ja ystäväni kertoi, että hänen tunteensa olivat syventyneet minua kohtaan. En tiennyt mitä sanoa, joten nauroin hermostuneesti. Ystäväni loukkaantui syvästi ja tunsin itseni todelliseksi k***pääksi. Suhteemme ei koskaan elpynyt, emme ole enää juurikaan yhteydessä. Tunnen edelleen huonoa omaatuntoa siitä, että loukkasin hänen tunteitaan." -Joe

"Tapailin jonkin aikaa naista, joka asui noin tunnin matkan päästä kotoani. Tapasi häntä aina silloin, kun ajoin töideni takia sinnepäin. Eräänä iltana töiden jälkeen kirjoitin hänelle viestin, jossa kysyin, voinko tulla hänen luokseen käymään. Hän sanoi, että se sopisi. Kun saavuin naisen luokse, hän ei tullut avaamaan ovea. Ajattelin, että tunsimme toisemme niin hyvin, että kävelin vain ovesta sisään. Päätin yllättää hänet ja riisuutua alastomaksi. Huusin häntä nimellä ja teini-ikäinen poika vastasi pelokkaasti huutooni. Puin päälleni nopeammin kuin koskaan ja juoksin autolleni. Jos olisin tiennyt, että hänen kanssaan asuu teini-ikäinen lapsi, olisin todella odottanut, että joku avaa oven - vaatteet ylläni." -Gary

"Harrastin seksiä ystäväni eksän kanssa, vaikka ymmärsin, että idea oli huono. Nainen on äärimmäisen kuuma ja ajattelin, ettei kukaan välttämättä saa selville tekosiamme. Muutama kuukausi seksikertamme jälkeen ystäväni ja hänen kaunis eksä ajautuivat riitelemään ja nainen kertoi, että oli harrastanut seksiä kanssani. Ystäväni suuttui minulle todella ja ymmärsin häntä. Nyt aikaa on kulunut ja olemme taas väleissä. Mutta jos tilanne tulisi eteeni uudelleen, en ikinä harrastaisi seksiä naisen kanssa enää." -Alex

"Asuimme erään naisen kanssa samassa asunnossa yliopistoalueella. Päädyimme harrastamaan seksiä muutamia kertoja ja niiden jälkeen huomasin, että nainen halusi enemmän. Hän halusi viettää kanssani jokaisen perjantai-illan ja tuli pahalle mielelle, jos emme tehneet niin. Hän myös halusi viestitellä kanssani koko ajan. Olin vasta 18 ja en halunnut seurustella vakavasti. En ymmärtänyt kertoa hänelle suoraan, vaan en vain enää vastannut hänen viesteihinsä. Kuulin myöhemmin, että hän oli hyvin pahoillaan. Edelleen, kun näen joskus hänen päivityksiään Facebookissa tunnen piston omassatunnossani, kun kohtelin häntä niin huonosti." -John

"Olin juuri valmistunut ja saanut ensimmäisen vakituisen työpaikkani. Olin onnellinen työstäni ja myös siitä, että pomoni oli todella seksikäs, vähän vanhempi, nainen. Hän flirttaili minulle avoimesti. Kävelimme aina työpäivän jälkeen samaa matkaa autoillemme, ja hän lähetti minulle silloin tällöin vihjailevia tekstiviestejä. Yhtenä perjantai-iltana olimme työporukan kesken drinkeillä ja jäimme esimieheni kanssa juomaan vielä lisää. Yksi asia johti toiseen ja päädyimme harrastamaan seksiä. Seuraavana päivänä töissä hän ei huomioinut minua enää juuri lainkaan. Tunsin oloni vaivaantuneeksi hänen lähellään ja uskon, että hän tunsi samoin. Pilasin mahdollisuuteni edetä samalla, enkä enää koskaan tekisi niin. Työskentelen tänä päivänä muualla ja olen paljon viisaampi kuin silloin." -Steve


Lue myös: Juoksuharrastus vaikuttaa seksiin, kerromme miten


Lähde: Womens Health Magazine

Kilpailut

Uusimmat