Kuva: Fotolia

Miksi toiset naiset ovat äänekkäämpiä sängyssä kuin toiset? Tutkimus selvitti

30.11.2016 22:15 - Emma Ylistalo

Tutkimuksen mukaan äänekkäät huokailut eivät kerro ensisijaisesti nautinnosta.

Kun on kyse elokuvaseksistä, naiset osoittavat useimmiten nautintonsa ja erityisesti orgasminsa ääntelemällä kovaäänisesti. Mutta onko kovaäänisellä voihkimisella jotain yhteyttä sen kanssa, kuinka paljon nautit seksistä?

The Archives of Sexual Behavior kertoo julkaisuussaan, että näin ei kuitenkaan ole ja suurin syy naisten kovaäänisiin huokailuihin on heidän halunsa kannustaa kumppaniaan.

Tutkimusta varten he haastattelivat 71 seksuaalisesti aktiivista heteroseksuaalia naista, jotka olivat 18-48-vuotiaita. 66 prosenttia vastanneista kertoi olevansa äänekkäitä sängyssä kannustaakseen kumppaniaan saamaan orgasmin.

87 prosenttia vastanneista lisäsi, että heidän motivaationsa äänekkyyteen oli kumppanin itsetunnon kohottaminen, vaikkakin moni kertoi, ettei kovaääninen huokailu ollut suora merkki nautinnosta.

Tutkijat myös kertoivat, että ääntely kasvoi naisilla aina kun mies oli laukeamaisillaan. Vastaajat myös myönsivät, että he ääntelivät sängyssä "poistaakseen tylsyyttä, väsymystä tai epämukavaa oloa seksin aikana".

Kovaäänisyys makuuhuoneessa ei siis tarkoita, että seksi olisi parempaa, mutta jos se saa miehen kuumaksi, niin ei siitä varmasti haittaakaan ole.

Lähde: Cosmopolitan.co.uk

Lue myös: Parempaa seksiä helposti - tarvitset vain yhden vaatekappaleen

Kilpailut

Uusimmat