Kuva: Fotolia

Pauliella, 34, on kolme vaimoa: "Pidän huolen siitä, että kaikki saavat seksiä yhtä paljon"

26.07.2016 22:45 - Rea Tallgren

Paulie Husslen ensimmäinen vaimo kertoo miehensä itkeneen ilosta, kun hän suostui parisuhteeseen myös miehen kahden uuden vaimon kanssa.

Paulie Hussle, 34, vietti ennen melko tavanomaisinta elämää. Hän oli naimisissa Vanessan, 31, kanssa ja kävi töissä, kuten kuka tahansa. Nykyään hänen elämäntilanteensa on kuitenkin hieman persoonallisempi, tai siviilisäätynsä ainakin.

Paulie ja hänen vaimonsa Vanessa erosivat taannoin vähäksi aikaa ja tänä aikana Paulie löysi rinnalleen myös nykyiset vaimonsa Hazelin, 27, ja Ladyn, 25.

Myös Vanessa kuitenkin kummitteli miehen mielessä ja pariskunta päätti palata yhteen. Vanessa kertoo miehensä itkeneen ilosta, kun Vanessa oli luvannut ryhtyä parisuhteeseen miehensä lisäksi myös hänen kahden muun vaimonsa kanssa.

Perhe viettää periaatteessa normaalia elämää. Vanessan mukaan on ihanaa, kun hänen parhaat ystävänsä ovat aina hänen rinnallaan ja naiset käyvätkin yhdessä muun muassa kuntosalilla.

- On kuin parhaat tyttökaverini olisivat jatkuvasti meillä yökylässä, hän kertoo. 

Lapsia perheeseen on siunaantunut kolme, ja heitäkin naiset hoivaavat yhdessä, vaikka Hazel ei ainakaan toistaiseksi vielä biologinen äiti olekaan. 

"Paulien haaremi"

Paulie ottaa tilanteestaan monivaimoisen perheen miehenä kaiken irti. Hän on teetättänyt kumppaneilleen paidat, joissa he julistavat ylpeästi kuuluvansa Paulien haaremiin. Kaikilla vaimoilla on myös Paulien kasvot tatuoituna rintaansa.

Kaikki perheen aikuiset ovat biseksuaaleja ja naiset kertovatkin harrastavansa mielellään myös kimppakivaa yhdessä. 

- Joskus viemme lapset hoitoon isovanhemmille ja rakastelemme olohuoneessa pitkään tai teemme sitä porealtaassa, Paulie selittää. 

Hän pyrkii olemaan reilu vaimojaan kohtaan. 

- Jos me harrastamme kaikki yhdessä seksiä, laitan musiikkia soimaan ja rakastelen aina yhden vaimon kanssa yhden kappaleen ajan kerrallaan, jotta kaikki saavat seksiä yhtä paljon, hän selittää. 

Yksityiset seksisessiot Paulie merkkaa tabletilleen kalenteriin, jossa jokaisella naisella on oma värikoodinsa ja pyrkii näin pitämään huolen siitä, että jokainen saa nauttia laatuajasta aviomiehensä kanssa tasapuolisen paljon. 

Lue myös: Piristä seksielämääsi uudella tavalla – 3 toimivaa keinoa

Lue myös: Orgasmeja on kuudenlaisia - lue, kuinka voit kokea niistä jokaisen

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat