Riitely kumppanin kanssa voi johtaa ylipainoon ja masennukseen

19.09.2015 22:15 - Tiina Svensk

Riidat ovat väistämättömiä pitkässä parisuhteessa. Liian usein ei kuitenkaan kannata kinastella, sillä vaikutukset näkyvät lopulta hyvinvoinnissasi.

Tuskin kukaan haluaa riidellä jatkuvasti mutta joskus erimielisyydet vaikeuttavat suhdetta turhankin paljon. Väittelyä kannattaa kuitenkin yrittää ehkäistä ennalta, sillä pienellä kinastelulla voi olla suuretkin seuraukset.

Sorrut tunnesyömään

Kumppanin kanssa väittely tehostaa greliini-hormonin tuotantoa kehossa, mikä lisää ruokahaluasi. Jos siis olet riitojen jälkeen sortunut tunnesyömiseen ja naposteluun, voi syy olla kasvaneessa greliinin määrässä kehossasi.

Pelkästään oman hormonitoimintansa tiedostaminen saattaa auttaa riitelyn jälkeisen tunnesyömisen hillitsemisessä. Kun seuraavan kerran haluat hakea lohtua suklaalevystä, valitse terveellisempi vaihtoehto sen sijaan.

Riitely sattuu sydämeen

Riidellessä rintaa saattaa ahdistaa, ja kinastelu sattuukin sydämeen kirjaimellisesti. Läheisen ihmisen kanssa väitellessä verenpaine nousee, ja jatkuva kiistely saattaa johtaa jopa sydän- ja verisuonisairauksiin.

Kun seuraavan kerran ajaudutte napit vastakkain kumppanisi kanssa, menkää riidan jälkeen rauhalliselle kävelylle, jolla voitte rentoutua ja purkaa kuumentuneita tunteita.

Voi johtaa masennukseen ja ylipainoon

Riitely vetää mielen matalaksi hetkellisesti, mutta voi vaikuttaa mielenterveyteen myös pidempiaikaisesti. Jos läheisesi lannistaa sinua kannustamisen sijaan, voi seurauksena olla masennukseen sairastuminen.

Läheisten sanat vaikuttavat terveyteemme hyvinkin vahvasti, sillä ne ovat läsnä arjessamme jatkuvasti. Jos kumppanisi solvaa tai alentaa sinua kannustamisen sijaan, ei ihmekään että tunnet olosi huonoksi.


Lue myös: Toistavatko riidat kumppanisi kanssa aina samaa kaavaa? 4 täsmävinkkiä ongelman ratkaisemiseksi

Lähde: Self

Kilpailut

Uusimmat