Voisiko seksielämäsi olla villimpi? 10 neuvoa, joilla pääset estoista eroon

20.02.2014 17:15 - Senni Loikala

Your Tango -sivusto uutisoi kymmenestä vinkistä, joilla seksielämästäsi tulee taatusti nykyistä parempi.

Kokeile seuraavaa kymmentä vinkkiä päästäksesi eroon estoista ja häpeästä, jotka jarruttavat sinua aivan turhaan.

1) Rauhoita mielesi meditaation avulla. Kuuntele itseäsi ja kysy, millaisia asioita janoat seksielämääsi. 

2) Pistä merkille mitä tahansa seksielämääsi liittyviä negatiivisia ajatuksia tai uskomuksia, jotka saavat aikaan pelkoa, syyllisyyttä tai häpeää. Keskity hengittämiseen. Korvaa ikävät ajatukset toistamalla ajatuksissasi jotakin mantraa, esimerkiksi: "Olen seksuaalinen olento ja ansaitsen hyvän seksielämän."

3) Kirjoita ylös asiat, jotka estävät sinua saavuttamasta sitä, mitä haluat seksin saralla.

4) Tee suunnitelma, miten ratkaiset asiat. Päätä, että aiot puhua esimerkiksi lääkärin kanssa lääkityksesi sivuvaikutuksista, aiot käydä salilla tunteaksesi itsesi seksikkääksi terveessä kropassa tai ehdotat kumppanillesi parisuhdeterapiaa. Tärkeää on, että löydät ratkaisuja ongelmiin.

5) On toki hyvä keskittyä henkiseen hyvinvointiinsa, mutta kehonsa kuunteleminen on myös tärkeää. Harrasta siis liikuntaa, venyttele, tee lihasten rentoutusharjoituksia ja pyri tuntemaan kehosi. Kannattaa pitää huolta, että tunteekin itsensä halutuksi ja itsevarmaksi. Kehonsa huolto parantaa myös seksuaalisia kokemuksia.

6) Älä juutu ajattelemaan kehosi epätäydellisyyksiä, sillä meillä kaikilla on niitä. Kannattaakin keskittyä luomaan intohimoisen suhteen kumppaniinsa. Älä anna median ihanteellisina pitämien kehonkuvien vaikuttaa itseesi. 

7) Kerää rohkeutesi ja puhu kumppanisi kanssa seksuaalisista tarpeistasi, tunteistasi ja fantasioistasi. Ole avoin ja rehellinen. Kysy rakkaaltasi, mitä hän haluaa ja vältä tuomitsemasta hänen ajatuksiaan. Pitäkää vuorovaikutuksenne kunnossa. Voit ottaa omaksi tavoitteeksesi olla hyvä rakastaja.

8) Kerro kumppanille millaisia asioita sinä haluaisit enemmän sängyssä ja vältä kääntämästä asiaa kielteiseksi kumppaniasi kohtaan. Voit esimerkiksi sanoa: "Haluaisin enemmän oraaliseksiä", mitä ei kannata ilmaista näin: "Et ikinä anna minulle oraaliseksiä." Hyvänä nyrkkisääntönä on, että yhtä negatiivista palautetta kohtaan kannattaa antaa kumppanille kolme kehua.

9) Älä anna vuosien kulua ilman, että kertoisit kumppanille, ettet saa haluamaasi seksuaalista tyydytystä. Kannattaa tehdä jatkuvasti töitä parantaakseen seksielämäänsä.

10) Olkaa avoimia uusille kokemuksille, kuten roolileikeille, seksileluille tai hierontaöljyille. Tärkeää on myös parantaa yhteyttä kumppaniinsa esimerkiksi musiikin, taiteen, runouden, luonnon, ruuan tai tanssin avulla, sillä ne lisäävät intiimiä yhteyttänne ja voivat vaikuttaa positiivisesti myös seksielämäänne. 

Uutisoimme aiemmin, minkä pituisen peniksen suomalaisnaiset haluaisivat miehelleen, jos pystyisivät asiasta päättämään. Vastauksen pääset lukemaan täältä.

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat