Kuva: Fotolia

Yksinkertainen ajatus voi estää riidan kumppanin kanssa

03.08.2016 18:15 - Emma Ylistalo

Sen sijaan, että keskittyisit hetkeen, tulevaisuuteen katsominen voikin auttaa erimielisyyksien yli.

Riidat ovat melkein välttämätön osa parisuhdetta. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että helppo tapa voi auttaa välttämään useimmat riidat.

Social Psychological and Personality Science -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan kannattaa ottaa hetki aikaa ja ajatella välitätkö oikeasti 20 vuoden päästä siitä, että hän jätti sukkansa lattialle. Tämä ajatustapa voi auttaa selvittämään erimielisyyden ja siirtymään eteenpäin.

Tutkimukseen osallistui 300 ihmistä, joita tutkijat pyysivät heitä riidan hetkellä joko ajattelemaan sitä, miltä heistä tuntuisi tulevaisuudessa tai keskittymään hetkeen. He, joita opastettiin keskittymään tulevaisuuteen, syyttivät kumppaneitaan vähemmän ja antoivat helpommin anteeksi riidan jälkeen.

Tutkija Alex Huynhin mukaan tämä johtuu siitä, että kun ajattelemme kuinka riita vaikuttaa elämäämme myöhemmin, se saa meidät ajattelemaan ongelmaa eri tavalla. Tällöin sekoittaa usein omat tunteensa asiaan ja näin viha on ainoa, mitä pystyy ajattelemaan.

-Tuloksena saatamme käyttäytyä tavalla, joka ei ole niin hyväksi suhteellemme, Huynh selventää.

Kun taas asiaa miettii tulevaisuuden kannalta, se on helpompi laittaa oikeaan perspektiiviin.

- Lopulta se auttaa ihmisiä ajattelemaan positiivisemmin kumppanistaan ja suhteestaan ja näin myös lisää odotuksia siitä, että suhde paranee ajan myötä.

Tämä on varmasti paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä kannattaisi yrittää.

Lähde: Women's Health

Lue myös: 5 tieteellisesti todistettua piirrettä, jotka yhdistävät onnellisia pariskuntia 

Kilpailut

Uusimmat