Yli 50 vuotta rakkautta - valokuvaaja ikuisti kuviin parit, joita mikään ei ole erottanut
Rakkaus on ihanaa iästä riippumatta. Sen tietää jokainen. Siksi onkin upeaa, että myös vanhempia rakastavaisia ikuistetaan suloisiin kuviin. Näin tekee myös valokuvaaja Lauren Fleishman, jonka otoksissa nähdään pariskuntia joiden rakkaus on kestänyt jo 50 vuotta. Idea herkkiin valokuviin sai alkunsa, kun Fleishman luki isoisänsä kirjoittaman rakkauskirjeen.
Näistä kuvista huokuu todellinen rakkaus ja välittäminen. Niitä on kerta kaikkiaan vaikea katsoa ilman, että sydämessä läikähtää. Ne kun saavat katsojansa uskomaan siihen ikuiseen rakkauteen.
Katso kuvat täältä.
Lue myös: 52 pysäyttävää valokuvaa vuodesta 2013 - katso
Lähde: Bored Panda
Kilpailut
Uusimmat
Käärijä nähdään Euroviisujen toisessa semifinaalissa
Suomalaismiehen tililtä vietiin yli 80 000 euroa - poliisi varoittaa jälleen huijauksista
Nuoret kokevat taloudellisen tulevaisuutensa olevan heikompi kuin muilla sukupolvilla - syitä monia
Irlannin edustajaa sensuroitiin Euroviisujen semifinaalissa - yritti ujuttaa esitykseen viestin
Massiivinen yleisötapahtuma sotkee liikenteen Helsingissä - katso poikkeukset
Näytä lisää