Kuva: Shutterstock

Käsienpesu on tehokkain tapa ehkäistä flunssaa - katso, miten teet sen oikeaoppisesti

01.03.2020 15:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Muun muassa koronaviruksen ehkäisyssä tärkeintä on pestä kädet kunnolla.

Viime viikkojen aikana yksi aihe on aiheuttanut pelkoa niin Suomessa kuin muualla maailmassakin, nimittäin koronavirus. Kyseinen virus lähti leviämään Kiinasta, Wuhanin kaupungista, josta se on levinnyt jo laajalle alueelle Euroopassa. Myös Suomessa on ollut muutama vahvistettu tartuntatapaus. 

Pelko viruksesta on saanut monet perumaan muun muassa lomamatkojaan sekä välttelemään tiettyjä paikkoja. Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin olemassa yksi tehokas keino koronaviruksen ehkäisyssä, nimittäin kunnollinen käsienpesu.

Saippualla tehty käsien pesu on nimittäin todistetusti paras tapa suojautua flunssalta. Oleellista on kuitenkin se, että käsien pesun tulee olla perusteellinen. Nopea pesu ei nimittäin auta.

Muun muassa Twitterissä on viime päivinä kiertänyt ahkerasti video, jossa esitetään selkein ohjein se, miten kädet tulisi oikeasti pestä. 

Ensin kädet siis kastellaan veden alla. Tämän jälkeen otetaan tarvittava määrä saippuaa ja hierotaan se molempiin käsiin. Tämän jälkeen hierotaan saippuaa sormien väliin sekä pestään peukalo erikseen. Tämän jälkeen pestään kynsien aluset sekä kämmenet ja ranteet. Sen jälkeen huuhdellaan kädet ja kuivataan huolellisesti paperiin. 

Videon siitä, miten homma oikeaoppisesti hoidetaan, pääset katsomaan alta.

Lue myös: Kärsivätkö kädet jatkuvasta pesemisestä? Muista tärkeät ohjeet, jotka estävät käsiä kuivumasta

Lue myös: Pitääkö kädet pestä lämpimällä vedellä, jotta ne todella puhdistuvat? Lääkäri vastaa

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat