Äidin kaipuu syy lohturuokiin? Tutkimus selvitti, miksi ihmiset haikailevat herkkujen perään

06.04.2015 20:15 - Reetta Haverinen

Jos olet sitä mieltä, että purkillinen Ben&Jerry’s-jäätelöä korjaa särkyneen sydämen, voimme kertoa: et taatusti ole ainoa!

Lähes jokainen aikuinen pystyy nimeämään itselleen ruoan, joka toimii hänelle niin sanottuna ''lohturuokana''. Olipa se kulhollinen kaurapuuroa voisilmän kera tai paketillinen Domino-keksejä, tuo se joillekin ihmisille helpotusta suruun ja murheeseen paremmin kuin mikään muu.

Amerikkalainen professori Shira Gabriel on paneutunut tunnesyömisen saloihin toden teolla. Gabrielin mukaan tiettyihin ruokiin liitetyt muistot johtavat siihen, että ihmiset saavat myöhemmällä iällä lohtua esimerkiksi lettujen tai keksien syömisestä.

Lapsuuden muistot äidin makaronilaatikosta saattavat esimerkiksi tulvia vahvoina mieleen aina silloin, kun joku haarukoi ketsupilla päällystettyä makaroniannosta suuhunsa. Ruoka itsessään ei siis tarjoa lohtua alakuloon, vaan tunne rakastetuksi tulemisesta, jonka on joskus kokenut tietyn ruoan yhteydessä.

Gabrielin tutkimuksesta myös selvisi, että ne ihmiset, joiden välit omiin vanhempiinsa olivat lämpimät, etsivät ruoasta useammin lohtua kuin ne, joiden välit omaan perheeseensä olivat etäiset.

Seuraavan kerran kun hamuat pakastimesta jäätelöpakettia, kysy itseltäsi, josko sittenkin olisi vain parempi pirauttaa äidille tai mummolle. Juttelutuokio lähimmäisen kanssa saattaa karistaa herkkuhimot tipotiehen.

Lue myös: Pohjaton nälkä? 8 ruoka-ainetta, jotka saavat sinut himoitsemaan lisää.

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat