Haukotteletko paljon treenatessa? Lue, milloin on syytä huolestua

10.04.2015 12:15 - Eeva Rajala

Treenaamisen aikana haukottelu ei välttämättä johdu väsymyksestä tai tylsyydestä. Runsaaseen haukotteluun voi olla tarvis kiinnittää myös tarkempaa huomiota.

Yleensä haukottelu yhdistetään väsymykseen ja yleiseen kyllästymisen tunteeseen. Uusien tutkimusten mukaan se kuitenkin liittyy lämmönsäätelyyn.

Men's Health -lehti kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan haukottelulla aivot yrittävät jäähdyttää kehoa. Haukottelu ei pelkästään lisää verenkiertoa aivoissa, vaan se myös viilentää veren lämpötilaa, kertoo tutkija Andrew Gallup.

Luontainen ilmastointijärjestelmä

Tutkijoiden mukaan haukotukseen voi suhtautua kuin se olisi aivojen luontainen ilmastointijärjestelmä. Kun kehon lämpötila nousee, aivot taistelevat kuumuutta vastaan ja laukaisevat haukotuksen.

Haukottelun määrä riippuu kuitenkin siitä, millaisessa lämpötilassa ihminen on. Tutkimuksessa selvisi, että koehenkilöt haukottelivat eniten, kun he olivat kohtuullisessa lämpötilassa. Kylmässä ilmastossa kehon ei tarvitse valjastaa haukotuksia lämmön laskemiseksi. Mikäli on hyvin kuuma, haukotuksesta saatu ilma ei ole tarpeeksi kylmää viilentääkseen aivoihin menevää verta.

Tutkijan mukaan myös treenillä on vaikutusta siihen, miten paljon ihminen haukottelee. Treenaaja haukottelee useimmiten silloin, kun hän tekee raskasta treeniä tai treenaa suuria lihaksia.

Haittaako haukottelu treeniä?

Viilentämisen lisäksi aivot saattavat viestiä haukotuksilla myös siitä, että tiukan lihastreenin aikana aivot haluavat pitää huolen siitä, että hyvä verenkierto on suojattuna lihasten lisäksi myös aivoissa.

Jos treenin aikana haukottelee muutaman kerran, ei ole syytä huoleen. Jos sen sijaan henkilö haukottelee koko ajan ja haukottelu haittaa jo treenaamista, kannattaa pitää taukoa. Tutkijan mukaan runsas haukotteleminen voi olla merkki tulevasta paniikki- tai huimauskohtauksesta.

Jos haukottelu on runsasta ja pitkäkestoista, kannattaa olla yhteydessä lääkäriin. Liiallinen haukottelu nimittäin voi joskus kieliä suuremmastakin lämmönsäätely- tai verenkierto-ongelmasta.


Lue myös: Mietsä tietää, kaipaako lantionpohjasi treenaamista? Lue karut merkit

Lähde: Men's Health

Kilpailut

Uusimmat