Kuva: Fotolia

Omistatko jumppapallon? Näin teet sen avulla tehokkaan treenin kotona!

04.03.2017 17:15 - Karoliina Kotala

Jumppapallo on edullinen ja kannattava hankinta kotiin, jos salille vaivautuminen tuntuu työläältä.

Jumppapallo on yllättävän monikäyttöinen treeniväline ja siksi sellainen kannattaa hankkia myös omaan kotiin.

- Pallon avulla on hyvä treenata lihaskestävyyttä ja se tuo mukavasti lisähaastetta treeniin. Se myös aktivoi tehokkaasti syviäkin lihaksia ja onkin erinomainen keskivartalolle, Do it Right! -yrityksestä tuttu personal trainer Tanja Hinkkanen kertoo.

Alla Hinkkasen räätälöimä tehokas jumppapallotreeni kiertoharjoitteluna.

Kyykky: Nosta pallo selän ja seinän väliin ja nojaa kunnolla palloon. Mene kyykkyyn ja nouse ylös niin, että pallo tukee selkää. Toista 15-20 kertaa.

Punnerrus: Mene punnerrusasentoon ja nosta jalat pallon päälle. Punnerra. Toista 15-20 kertaa.

Vatsalihakset: Mene punnerrusasentoon ja laita pallo jalkojen alle, aivan kuten edellisessä liikkeessä. Pallo saa olla nilkkojen kohdalla. Vedä vatsalihasten avulla polvet kohti rintaa yhtä aikaa siten, että pallo liikkuu jalkojen mukana ja pysyy nilkkojen alla. Palauta lähtöasentoon. Toista 15-20 kertaa.

Pakarat: Mene selällesi lattialle ja nosta jalat pallon päälle. Pidä jalat ja pallo paikallaan ja nosta lantiota ylös ja takaisin lähtöasentoon. Toista 15-20 kertaa.

Kun olet tehnyt sarjan loppuun, aloita se alusta. Toista sarja 3-5 kertaa kunnon mukaan.

Lue myös: 3 yleistä harhaluuloa laihduttamisesta - katso mitkä keinot todella toimivat

Kilpailut

Uusimmat