Kuva: Fotolia

Orgasmi aiheuttaa osalle ikävän sivuvaikutuksen - oletko sinä kokenut "seksipäänsäryn"?

06.07.2016 18:30 - Emmi Moilanen

Seksin laukaisema päänsärky on melko harvinainen vaiva, josta kärsii yksi sadasta seksuaalisesti aktiivisesta aikuisesta.

Seksuaalinen kanssakäyminen on useimmiten mielihyvää tuottavaa toimintaa, joka monesti johtaa orgasmiin. Kaikkien kohdalla asiat eivät kuitenkaan pääty yhtä onnellisesti, sillä yksi sadasta seksuaalisesti aktiivisesta aikuisesta kärsii orgasmin aiheuttamasta päänsärystä. Kohtaus voi iskeä ennen tai jälkeen orgasmin, mutta myös sen aikana.

SELF uutisoi yhdysvaltalaisen Mayo-klinikan tekemästä selvityksestä, jonka mukaan seksistä aiheutuvaa päänsärkyä on todettu olevan kahdenlaista. Kipu voi olla aluksi lievää ja keskittyä pään sekä niskan alueelle, mutta särky voimistuu samaan tahtiin kasvavan seksuaalisen jännityksen kanssa. Kipukohtaus voi toisaalta olla myös yhtäkkisen raju ja jyskyttävä, joka iskee juuri ennen orgasmin saavuttamista.

- Päänsärky, joka ilmaantuu seksin jälkeen, voi vaihdella lievästä erittäin kivuliaaseen. Kipu pahenee ihmisen ollessa seisaallaan ja helpottaa, kun potilas käy selinmakuulle, lisää neurologi José Biller chicagolaisesta Loyolan yliopistosta.

Todennäköisempää miehillä

Miehet kärsivät seksipäänsärystä jopa viisi kertaa naisia todennäköisemmin. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että miehet usein rasittavat itseään fyysisesti enemmän seksin aikana kuin naiset. Myös alhainen verensokeri, magnesiumin puute tai taipumus migreenikohtauksiin voivat altistaa seksistä johtuvalle päänsärylle.

- Elämäntavan muutokset voivat olla myös apuna, kuten esimerkiksi verenpaineen alentaminen sekä alkoholinkäytön vähentäminen, toteaa ensihoidonlääkäri Ehsan Ali.

Jos arvelet kärsiväsi magnesiumin puutteesta, kokeile lisätä ruokavalioosi esimerkiksi manteleita, avokadoja sekä kokojyvätuotteita.

Vaikka päänsärkykohtaukset seksin aikana ovat kivuliaita, ne eivät yleensä kuitenkaan ole vaarallisia. Seksin aiheuttama päänsärky kannattaa kuitenkin tarkistuttaa varmuuden vuoksi lääkärillä, etenkin jos kärsit kohtauksista säännöllisesti.

Lähde: SELF

Lue myös: Jomottaako päätä? 7 luonnollista keinoa päihittää särky

Kilpailut

Uusimmat