Kuva: Fotolia

Suomalaisilla pohjoismaiden paras seksielämä - ruotsalaiset sijoittuivat huonommin

23.08.2016 22:15 - Pauliina Jokinen

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat myös ahkeria kondomien kuluttajia.

Pohjoismaalaisten petipuuhat ovat joutuneet tiukkaan syyniin RFSU:n kondomitutkimuksessa. Ruotsalaistutkimuksen mukaan suomalaiset ovatkin kärkipäässä niin vällyjen välissä viihtymisessä kuin kondomien käytössäkin.

Peräti 39 prosenttia suomalaisista käyttää kondomeja seksiä harrastaessaan. Suomalaiset eivät ole kokeneet kondomien käyttöä rasitteena, vaan niitä oli usein mukana ja kondomeja käytetään mielellään uusien kumppaneiden kanssa.

Suojattu seksi ei myöskään laimentanut tunteita: Suomessa jopa 46 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa tyytyväisiä seksielämäänsä. 26 prosenttia vastaajista ei ollut tyytyväinen vällyjen välissä, mutta myös näiden vastaajien osuus oli muita pohjoismaita pienempi.

Seuraavana listauksessa nousi Ruotsi. Länsinaapurissa kondomeja käyttää noin 30 prosenttia seksiä harrastavista aikuisista.

Tyytymättömimpiä seksiin olivat norjalaiset ja ruotsalaiset. Tulokset eivät eronneet suomalaisten huipputuloksista kuitenkaan kovin radikaalisti: molemmissa maissa 44 prosenttia vastaajista ilmoitti nauttivansa seksielämästään.

Lue myös: Miten paljon seksiä keskimäärin harrastetaan? Erot ikäryhmien välillä selvitettiin

Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat