Ole onnellisempi, elä tasapainoisempaa elämää: 7 keinoa pitää mielenterveydestäsi huolta

18.02.2015 15:15 - Noora Suomalainen

Muista puhua ongelmistasi avoimesti ja harrastaa liikuntaa. Nämä ja 5 muuta tapaa auttavat sinua pitämään itsestäsi parempaa huolta.

Terveydestä huolehtiminen on monelle helppoa, mutta mielenterveydestä ei aina pidetä yhtä hyvää huolta. Neljäsosa ihmisistä kärsii mielenterveysongelmista jossain vaiheessa elämäänsä.

Brittilehti Metro on kerännyt seitsemän kohtaa, joiden avulla voi pitää parempaa huolta omasta mielestään.

1. Puhu ongelmistasi

Ongelmiaan ei kannata miettiä yksin oman päänsä sisällä, vaan niistä kannattaa puhua esimerkiksi perheenjäsenelle tai hyvälle ystävälle. Jos ongelmistaan ei halua puhua kenellekään tutulle ihmiselle, voi kääntyä ammattiavun puoleen.

2. Syö hyvin

Aivoille ja kropalle tekee hyvää syödä terveellistä ruokaa, mutta esimerkiksi raskaat dieetit eivät ole hyviä mielenterveydelle.

3. Harrasta liikuntaa

Liikunta saa keskittymään vartaloon, eikä välttämättä pään sisällä pyöriviin ongelmiin. Liikunnan harrastaminen myös vapauttaa kehoon onnellisuushormoniksikin kutsuttua endorfiinia.

4. Järjestä aikaa asioille, joita rakastat

Vaikka töissä menisi myöhään ja aikaa itselleen jäisi niukasti, kannattaa tehdä jotakin, jonka tekemisestä nauttii.

5. Pyri pääsemään ongelmista eroon

Vihattu työ tai rasittava parisuhde voivat häiritä jokapäiväistä elämää ja niistä kannattaa pyrkiä eroon mahdollisimman pian.

6. Aseta saavutettavissa olevia tavoitteita

Itselleen ei kannata asettaa liian korkeita tavoitteita, jottei niiden epäonnistuminen lannista mieltä. Tavoitteiden tulee olla saavutettavissa.

7. Älä vertaa itseäsi muihin

Itseään ei kannata verrata muihin ihmisiin, vaan kannattaa keskittyä omiin vahvuuksiin.

Lue myös: Haasta itsesi joka päivä - 15 keinoa mielen kehittämiseen

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat