Peiliin katsominen vaikuttaa yllättävällä tavalla laihduttamiseen

05.02.2015 15:45 - Laura Sulkava

Muiden ihmisten kuvien katselulla ja oman peilikuvan vilkuilulla on yllättävä vaikutus ruokahaluun ja siten laihduttamiseen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan oman peilikuvan ja muiden ihmisten kuvien katselulla on havaittu negatiivinen vaikutus laihdutukseen, tai tarkemmin ruokahaluun. Vaikka voisi kuvitella, että peiliin katsominen motivoisi laihduttamisessa, peilikuvan kyttääminen päinvastoin kasvattaa näläntunnetta.

Tutkimuksen 107 osallistujalle tarjottiin joko normaalia tai vähärasvaista pirtelöä. Osa joi juomansa peilin edessä. Tämän jälkeen osallistujille annettiin M&M-suklaakarkkeja, mitä he söivät katsellessaan videoita.

He, jotka olivat katselleet peiliin juodessaan normaalia pirtelöä, söivät enemmän karkkeja kuin ne, jotka olivat juoneet vähärasvaista pirtelöä ja eivät olleet katselleet peiliin.

Tulosten odotettiin olevan päinvastaiset, koska enemmän karkkeja syönyt osa oli saanut enemmän energiaa pirtelöstään ja siten olivat teoriassa kylläisempiä. Toisessa osassa tutkimusta, osallistujille näytettiin valokuvia ja tulokset viittasivat samaan suuntaan kuin ensimmäisen osan.

Tutkijoiden mukaan oman tai muiden ulkoisen olemuksen katselu peilistä tai kuvista vie ajatuksen omaan ulkonäköön, joka voi olla hyvinkin häiritsevää. Ajatukset voivat sekoittaa vatsan lähettämät kylläisyysviestit aivoille. Voikin olla haastavaa vastustaa ruokaa.

Vaa'alla käyminen kannattaa ajoittaa myös oikein, jotta saa oikean ja vertailukykyisen painon. Katso aiheesta aikaisemmin kirjoittamamme juttu tästä.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat