Haluatko treenata viisaammin ja turvallisemmin? 5 vinkkiä

09.04.2015 13:45 - Eeva Rajala

Kiertoreittien seuraaminen ei välttämättä tuo haluttuja tuloksia treenaajalle. Kuntoillessa sekä turvallisuus että viisaus ovat tärkeitä.

Women's Health -lehdessä muistutetaan, ettei treenikertojen sivuuttaminen tai kiertoreittien harrastaminen vie treenaajaa yhtään sen nopeammin haluttuihin tavoitteisiin. Mikäli seuraavista viidestä kohdasta pitää kiinni, pääsee tuloksiin mutkattomammin ja turvallisemmin.

Syö oikeita ruoka-aineita

Ruoka toimii polttoaineena, ja ilman tasapainoista ja hyvää ruokavaliota kuntoilijalla ei ole tarpeeksi energiaa treenin aikana. Kevyen aterian syöminen tuntia ennen treeniä antaa kestävyyttä treenata kovemmin ja pidempään. Näin myös vältetään se, että heti treenin jälkeen pitää mennä hakemaan noutoruokaa.

Ennen treeniä kannattaa syödä hiilihydraattipitoista ruokaa, kuten täysjyväleipää tasaiseen energian saantiin tai kaliumia sisältävää banaania, jolla voidaan välttää kyljen pistävää kipua. Treenin jälkeen on järkevää syödä esimerkiksi vähärasvaista siipikarjan lihaa, kuten kanaa. Näin elimistö saa tarvitsemansa vitamiinit ja mineraalit, kuten rautaa ja sinkkiä. Lisäksi kannattaa nauttia esimerkiksi keitettyjä perunoita kevyellä suolalla.

Muista riittävä vedenjuonti

Jos henkilö tuntee olonsa väsyneeksi ja laiskaksi tai jos on kova päänsärky, syynä saattaa olla elimistön nestehukka. Veden juonti on yhtä tärkeää kuin oikeiden ruokien syöminen, sekä terveyden että kuntoilun kannalta.

Kannattaa juoda reilut kaksi desilitraa vettä 1,5 tuntia ennen treeniä ja pitää nesteytyksestä huolta koko päivän. Mikäli veden maku ei miellytä, treenaaja voi kokeilla makeuttaa vettä eri tavoin. Katso vinkit täältä!

Opi treenaamaan oikein

Oikea asento esimerkiksi kuntosalilla on tärkeää, jotta vältetään muun muassa loukkaantumiset. Esimerkiksi kyykkyjä tehdessä kannattaa aina katsoa suoraan eteenpäin. Ammattilaiselta on suositeltavaa pyytää aina apua.

Muista venytellä

Venyttely usein unohtuu treenin jälkeen, ja monet eivät pidä sitä enää tärkeänä. Venyttelemällä kehon lihakset palautuvat kuitenkin nopeammin. Venyttely lisää myös joustavuutta ja parantavat yleisesti terveyttä. Venyttelemällä vapautetaan kehosta myös jännitystiloja.

Kuuntele kehoasi

Kun henkilö kokeilee esimerkiksi uutta treenitekniikkaa, on hyvä aloittaa hitaasti ja kuunnella omaa kehoa. Liian nopeat ja oudot liikkeet voivat johtaa loukkaantumisiin, kuten lihasvenähdyksiin, jännetulehduksiin tai polvikipuun.

Vaikka treenatessa kehoa pitää testata ja viedä myös äärirajoille, kannattaa huomioida varoitusmerkit, kuten huimaus, väsymys ja luonnoton kipu. Keho on silloin kertomassa, että täytyy pitää taukoa. Kannattaa myös välttää keskittymästä mihinkään muuhun kuin itse treeniin, jottei loukkaantuisi täysin turhaan. Esimerkiksi juoksumatolla pitäisi keskittyä pelkästään juoksemiseen - ei lehden lukuun, television katseluun tai viestin lähettelyyn.

Mikäli treenaaja kuitenkin loukkaantuu jossain vaiheessa, voi kokeilla esimerkiksi kylmä-kuuma-hierontaa, mikä voi nopeuttaa vammojen paranemista.

Lue myös: Puoliso voi olla paras kuntovalmentajasi

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat