Syöpäjärjestöt varoittelevat etelänmatkaajia: pelkkä aurinkorasva ei riitä

18.04.2013 14:15 - Katariina Näreaho

Syöpäjärjestöjen teettämän kyselyn mukaan lähes kaikki lapsiperheet käyttävät etelänmatkoillaan aurinkovoidetta. Tämä ei kuitenkaan riitä suojaamaan ihoa kaikilta UV-säteiltä.

Rantalomailijoista lähes kaikki suojaavat ihonsa auronkovoiteella ja yli puolet heistä tuntee olevansa näin suojassa säteiltä. Syöpäjärjestöjen mukaan tämä ei kuitenkaan riitä etelänmatkoilla.

Etenkin keskellä talvea tehty aurinkoloma on shokki suomalaisten vaalealle hipiälle. Suuri äkillinen annos UV-säteilyä polttaa ihon helposti. Vaikka iho ei palaisikaan, suurenee melanooman riski monen tunnin auringossa oleskelun aikana.

Aurinkovoide ei syöpäjärjestöjen mukaan riitä suojaamaan kaikilta säteiltä, se estää vain ihoa palamasta. Voiteen lisäksi tulisikin peittää iho vaatteilla ja välttää auringossa oloa, etenkin päivän kuumimpaan aikaan.

Auringossa vietetään yleisimmin 2-4 tuntia. Perheen pienimmät altistetaan yleensä yhtä pitkäksi aikaa - vauvoja lukuunottamatta.

Tiesitkö?

Melanoomaan sairastuu joka vuosi enemmän ja enemmän ihmisiä. Vuonna 2011 melanoomaan sairastui jo 1 319 ihmistä. Järkevämmällä aurinkokäyttäytymisellä voitaisi estää 95% melanoomaan sairastumisista.

Syöpäjärjestöt teettivät kyselyn tammi-helmikuussa TNS-gallupilla.

Kilpailut

Uusimmat