Tuore tutkimus lasten vilkkaudesta: Sokerihumala saattaa olla pelkkä myytti

27.07.2013 16:15 - Senni Loikala

Herkut eivät välttämättä aiheuta tenavasi ylivilkkautta.  

Lasten syntymäpäiväkutsuilla meno saattaa usein olla hilpeää, ja toiset muksuista voivat innostua leikeissä hieman liikaakin. Monet saattavat ajatella, että juhlissa tarjottavat herkut vaikuttavat osaltaan tenavien eloisuuteen. Toiset vanhemmista pyrkivät myös arjessa hillitsemään lastensa herkuttelua vedoten siitä aiheutuvaan ylivilkkaaseen käytökseen, sokerihumalaan.

BBC on analysoinut useita eri tutkimuksia, jotka ovat liittyneet mahdolliseen yhteyteen lasten hyperaktiivisuuden ja sokerin kulutuksen välillä. Tutkimuksien perusteella voidaan sanoa, että todisteet yhteyden puolesta ovat yllättävän pienet. Kaikista laajin tutkimus suoritettiin jo lähes 20 vuotta sitten ja sen tulos oli selvä: sokerilla ei ollut vaikutusta lapsien käytökseen tai kognitiiviseen suorituskykyyn.

Toisessa tutkimuksessa perheenäitejä pyydettiin tarkkailemaan poikalastensa käytöstä. Osalle äideistä kerrottiin valheellisesti heidän lastensa juoneen sokeripitoisia juomia. Äidit, jotka uskoivat lastensa juoneen makeita juomia, kuvailivat lastensa käytöstä hyperaktiivisemmaksi kuin äidit, jotka tiesivät poikiensa nauttineen sokerittomia juomia. Tutkijat huomasivat, että äitien, jotka uskoivat poikiensa nauttineen liikaa sokeria, käytöksen muuttuneen. He kritisoivat lapsiaan, pysyttelivät lähempänä ja tarkkailivat heitä aiempaa enemmän.

Nyt tutkijoita kiinnostaa mahdollinen yhteys runsaalla, pitkäaikaisella sokerinkulutuksella ja ADHD:lla. Yhteyden todistaminen vaatisi kuitenkin nykyistä paljon kehittyneempää tutkimusta. Tällä hetkellä ADHD:n tarkat syyt ovat vielä tuntemattomia.

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat