Sukupuolitaudit voivat tarttua seksileluista - totta vai tarua?

06.09.2014 15:15 - Rea Tallgren

Moni luulee, että seksileluilla voi leikkiä ympäriinsä huolettomasti. Mutta onko asia todellisuudessa näin?

Vuonna 2014 jokainen tietää jo, etteivät sukupuolitaudit tartu saunanlauteilta ja ettei suudelmasta voi tulla raskaaksi. On kuitenkin olemassa eräs kysymys, josta fiksut aikuisetkin tuntuvat olevan epävarmoja: voivatko sukupuolitaudit tarttua seksileluista?

Glamourin mukaan voivat. Se sanoo tutkijoiden yrittävän yhä selvittää, miten se on mahdollista - mutta mahdollista se on. 

Laajassa seurantatutkimuksessa saatiin selville, että esimerkiksi kondylooma voi tarttua seksilelujen välityksellä ihmiseltä toiselle, vaikka lelut olisi välissä pestykin. 

Terveysalan asiantuntijat kehottavatkin pitämään lelut henkilökohtaisessa käytössä - tai suojaamaan ne kondomilla. 

Lähde: Glamour-lehti

Kilpailut

Uusimmat