Elämä todella voi vilistä silmien edessä - asiat, joita et tiennyt kuolemasta

08.01.2014 13:45 - Rea Tallgren

Siitä, mitä ihmisille tapahtuu, kun he kuolevat, on monenlaisia erilaisia teorioita. Tietyt asiat ovat kuitenkin faktoja.

Kuolema on herättänyt ihmisissä kysymyksiä jo aikojen alusta asti. Huffington Post onkin kerännyt artikkeliin sellaisia faktoja kuolemasta, joita moni ei varmasti tiedä.

Kun ihminen kuolee, hänen kaikki lihaksensa rentoutuvat. Sen takia ihminen laskee alleen ja ulostaa kuollessaan. Se, mitä monet eivät tiedä, on se, että jos esimerkiksi mies kuolee mahalleen, saattaa veri keräytyä hänen penikseensä ja aiheuttaa erektion.

Ihmisen karvat ja kynnet kasvavat vielä kuoleman jälkeenkin. Iho myös vetäytyy, jonka takia ne näyttävät entistäkin pidemmiltä.

Moni kuoleman porteilla käynyt kertoo, että he ovat nähneet kirkasta valoa. Tutkijat uskovat uusimpien tutkimusten ja tietojen valossa, että kirkkaan valon näkeminen lähellä kuolemaa käydessä saattaa johtua siitä, että verenkierto silmissä heikkenee, kun taas happea pääsee niihin enemmän kuin normaalisti.

Moni myös kertoo, että elämä on vilissyt heidän silmiensä edessä, kun he ovat käyneet lähellä kuolemaa. Tämä johtuu uusimpien tietojen valossa siitä, että käydessään lähellä kuolemaa, ihminen tulee suunnattoman tietoiseksi kaikesta ja saattaa muistaa sellaisiakin asioita, joita ei ole ajatellut vuosikausiin.

Vaikka lääketiede kehittyy jatkuvasti, tapahtuu nykyäänkin tilanteita, joissa ihminen ei olekaan menetetty tapaus, vaikka lääkärit ovat niin ajatelleet. Tiedetään esimerkiksi tilanteita, joissa ihmistä on jo luultu aivokuolleeksi, mutta hän onkin toipunut. Tällaiset ihmiset ovat pystyneet myös muistamaan keskusteluja, joita heidän kuultensa on käyty silloin, kun he ovat maanneet sairaalasängyllä ja heitä on pidetty vihanneksina.

Kuolleeksi voidaan julistaa myös, vaikka henkilön ruumista ei ikinä olisi nähty. Tällöin on toisinaan mahdollista - ja käynytkin niin - että kuolleeksi julistetaan henkilö, joka on vielä elossa. Henkilö voidaan julistaa kuolleeksi hakemuksesta piankin tämän katoamisen jälkeen, jos hän on kadotessaan ollut välittömän hengenvaaran aiheuttaneessa onnettomuudessa tai muussa katastrofitilanteessa, eikä hänen pelastumisensa ole odotettavaa. Muutoin kuolleeksi julistamista voidaan hakea odotusajan kuluttua, joka Suomessa on yleensä viisi vuotta siitä, kun henkilö on tiettävästi ollut viimeksi elossa.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat