Mitä tapahtui Anna Hanskille?

04.05.2012 18:15 - Karoliina Kotala

Voice tapasi laulaja Anna Hanskin Helsingissä järjestetyssä UNICEFin hyvän tahdon lähettiläiden yhteistilaisuudessa, jossa laulaja päivitti kuulumisiaan.

Pitkäaikaisena UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä tunnettu Hanski on pitänyt viime vuosina hiljaiseloa musiikkiurallaan, ja naisen aktiivisimmat levytysvuodet sijoittuvat 90-luvun alkupuolelle. Muun muassa Jos et sä soita -ja Kotiviini-kappaleista muistettava laulaja kertoo kuluvan kevään olleen työntäyteinen, vaikka nainen ei ole lehtien palstoilla poseerannutkaan.

- Kiireinen kevät on ollut, ollaan tehty musiikkiteatteria, ja niiden lisäksi teen noita perus opetustöitä. Nyt on sitten edessä pieni paussi, kunnes alkaa kesäteatteriharjoitukset, Hanski selvittää.

41-vuotias laulaja kertoo kiireestä huolimatta odottavansa tulevan kesän työprojektia.

- Teemme Gangsteri ja kaunotar -nimistä näytelmää, jossa mukana näyttelee myös Eija Vilpas. Olen mukana kolmatta kesää, ja kivaa kesätyötä on siis tiedossa, Hanski kertoo.

Kuuntele alta Hanskin Jos et sä soita -kappale.

Kilpailut

Uusimmat