Kuva: AOP

Brittipopparin ympärillä hämmentävä salaliittoteoria - kuollut ja korvattu kaksoisolennolla?

02.12.2016 18:15 - Mika Parikka

Craig David oli suosionsa huipulla 2000-luvun alkupuolella. Mies teki comebackin vuonna 2016, joka sai monella mielikuvituksen lentämään.

Jotkut uskovat, että poppari Craig David on oikeasti kuollut. 2000-luvun alkupuolella 7 Days ja Walking Away -hitit julkaissut David teki vahvan paluun popin ykköskaartiin, kun hän julkaisi aiemmin tänä vuonna uuden albumin Following My Intuition.

Davidin uskotaan kuolleen jo vuosikymmenys sitten, ja että siitä lähtien hänen tilallaan on toiminut kaksoisolento. Ihmiset perustelevat kaksoisolennon sillä, että David on aivan erinäköinen kuin ennen. Spekulointi käy vahvana varsinkin Twitterissä:

"Anteeksi, en edelleenkään pääse yli Craig Davidista. Luulin oikeasti, että hän kuoli. Hänestä tuli haamu."

"Kuka tappoi Craig Davidin ja korvasi hänet jollakin, joka tavallaan näyttää häneltä?"

"Luulin, että Craig David kuoli?"

"Miksi Craig David tekee kiertueita tänä kesänä, luulin, että hän kuoli vuonna 2004"

Mies itse kommentoi väitteitä mystisesti It's All Connected -podcastin haastattelussa:

"Asia voi olla näinkin, eihän sitä koskaan tiedä." 

Luultavasti ihmiset ovat vain unohtaneet sen faktan, että ihminen muuttuu vanhetessaan. Me kaikki näytämme erilaisilta kymmenen vuoden päästä. 

Lähde: Mirror

Lue myös: Craig David valitsi musiikin bilettämisen sijaan - "Ystäväni eivät koskaan ymmärtäneet"

Lue myös: Älytön salaliittoteoria leviää netissä - oikea Avril Lavigne kuoli jo 2003?

Kilpailut

Uusimmat