Kuva: AOP

Tupacin Madonnalle kirjoittama kirje paljastaa - suhde ajautui eroon ihonvärin vuoksi

06.07.2017 08:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Pariskunnan kerrottiin tapailevan vuosien 1993-1995 aikana.

Mirror-lehden mukaan edesmennyt räppäri Tupac Shakur jätti Madonnan tämän ihonvärin vuoksi. Näin ainakin kertoo huhujen mukaan Tupacin itsensä kirjoittama kirje, joka on nyt myynnissä huutokaupassa.

Tunteellisessa, vankilan seinien sisäpuolella kirjoitetussa kirjeessä Tupac kertoo miettineensä asian kertomista jo muutaman vuoden ajan. 

"Olen miettinyt tämän kirjeen kirjoittamista jo kahden vuoden ajan. Lähinnä siksi, että minulla on antaa vastauksia, sillä en halua että mitään jää epäselväksi.

"Ensinnäkin pyydän anteeksi, en ole ollut sellainen ystävä, kuin ystävän pitäisi olla," hän kirjoittaa.

Tupacin mukaan Madonnan uraa ei vahingoittaisi se, että hänet nähtäisiin tumman miehen seurassa.

"Se ei vahingoittaisi uraasi. Se tekisi sinusta ehkä jopa avoimemman ja jännittävämmän. Minulle sen sijaan, ainakin aiemmalle minälleni, se olisi tehnyt jotain. Tunsin, että "imagoni" vuoksi petän puolet heistä, jotka olivat tehneet minusta sellaisen kuin luulin olevani. En koskaan kuitenkaan halunnut satuttaa sinua."

Kirjeensä hän päättä sen sijaan varoituksen sanoihin.

"Ole varovainen, kaikki eivät ole niin kunniallisia miltä he vaikuttavat. Aina on heitä, jotka kadehtivat sinua eivätkä he pelkää satuttaa sinua."

Tupacin ja Madonnan huhuttiin deittailevan vuosien 1993-1995 aikana. Kuvia kirjeestä näet alta.

Tupac Shakur kuoli vuonna 1996 ampumisessa saamiinsa vammoihin. Hän oli kuollessaan vain 25-vuotias.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Tupacin viimeiset sanat julki - paikalla ollut poliisi paljastaa

Lue myös: Tupacin viimeiset sanat julki - paikalla ollut poliisi paljastaa

Lue myös: Tupacin kaksoisolento palkattiin näyttelemään häntä - pysäyttävä yhdennäköisyys

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat