Kuva: YouTube

Elina Tervo kauneusleikkaukseen: Rinnat uusiksi lollipop-menetelmällä?

20.12.2017 12:00 - Mikko Räsänen

Entinen Miss Helsinki kertoo blogissaan edessä olevasta rintaleikkauksesta.

Vuoden 2011 Miss Helsinki Elina Tervo aikoo mennä plastiikkakirurgiseen leikkaukseen, jossa hänen rintansa operoidaan. Tervo perustelee operaation tarvetta sillä, että vuosien varrella hänen painonsa on heitellyt rajusti.

"Minulla on aina ollut isot rinnat. Teinistä asti olen käyttänyt kuppikokoa DD-E . Fitneksen takia rinnat ovet lähteneet ja tulleet takaisin. Arvatakin saattaa ettei ne ihan niin nättinä säily ison painonvaihtelun takia."

"Viimeisen vuoden olen kuitenkin harkinnut vakavasti rintojen kohotus leikkausta. Jostain syystä toinen rintani “roikkuu” alempana, kuin toinen ja se on itseäni häirinnyt todella paljon ja se sai minut lopulta tekemään sen päätöksen, että menen rintojen nostoleikkaukseen."

Elina kertoo blogissaan, että operaatio tehdään lollipop-menetelmällä. Sen jälkeen hän tulisi menettämään kyvyn imettää, jos joskus tulee äidiksi.

"Leikkaus on aina riski, mutta tähän myös liittyy elinikäinen päätös kannettavaksi. Eli tekisinkö kosmeettisen korjausleikkauksen ja samalla saisin isot arvet ja luopuisin imettämismahdollisuudesta."

Blogikirjoituksensa lopussa Tervo antaa ymmärtää, että hän vielä vähän epäröi operaatiota.

"Ajatukset leikkauksesta on muuttunut päivittäin. Joinain päivinä ajattelen,että fuckit sinne vaan ja toisina päivinä että Nääh, en mä tarvii sitä."

"Se mitä minulle tehdään vai tehdäänkö mitään, jänistänkö vai päädynkö leikkauspöydälle siitä seuraavassa aiheeseen liittyvässä postauksessa."

Lue Elinan koko kirjoitus hänen blogistaan täältä

Monet turvautuvat kauneuskirurgiaan, koska eivät voi hyvin kehonsa tai ulkonäköpaineiden kanssa. Omaa hyvinvointia voi kuitenkin parantaa myös muilla tavoin. Tällä viikolla RadioPlayssa julkaistu Yksi hyvinvointi -podcast käsittelee muita tapoja parantaa omaa hyvinvointia. Vieraina ohjelmassa muun muassa Anna Abreu ja Karita Tykkä. Kuuntele Yksi hyvinvointi -ohjelmaa täältä

Lue myös: Fitness-kaunotar Elina Tervo: Olen harrastanut seksiä naisen kanssa

RadioPlay, Voice.fi ja KISS kuuluvat Bauer Mediaan

Kilpailut

Uusimmat