Kuva: Vilma Kaura

Jay Lewis muistelee Olli Lindholmin känniesiintymistä: Hän itki ja pyysi anteeksi

12.04.2018 17:15 - Senja Rapila

Jay Lewis julkaisi Facebookissa kirjoituksen, jossa kertoo oman näkemyksensä asiaan.

Eilen uutisotsikoissa on ollut Yö-yhtyeen ja vuonna 2016 bändistä erotetun basistin, Jay Lewisin, oikeudenkäynti. Lewis laittoi potkujen jälkeen käräjäoikeuteen haasteen 35 000 euron korvauksesta, jota ollaan alettu nyt  käsittelemään oikeudessa.

 Ilta-Sanomissa kerrottiin oikeudenkäynnissä selvinneen, että Lewisin soittotaidot tai asenne eivät miellyttäneet Olli Lindholmia, jonka vuoksi ratkaisuun päädyttiin. Nyt Lewis on itse julkaissut omalla Facebook-sivullaan tekstin, jossa haluaa tuoda oman mielipiteensä asiasta julki.

"Iltapäivälehdet ovat viime päivinä julkaisseet otteita julkisista oikeuden pöytäkirjoja. Näissä kyseenalaistetaan ammattitaitoni/panokseni muusikkona aivan liian räikeästi, varsinkin kun väittämät eivät ole totta. Mainittakoon silti että oikeudenkäynnin vastapuoli ei ole näitä tietoja vuotanut, vaan lehdet ovat omavaltaisesti julkaisseet kaiken. Siihen niillä lienee laillinen oikeus, aivan kuten minullakin on oikeus puolustautua", hän kirjoittaa.

Sen vuoksi Yön entinen kitaristi päätti julkaista "pienen pätkän Yö-historiaansa" vuosien takaa. Lewis kirjoittaa tekstissään muun muassa Lindholmin alkoholinkäytöstä.

Näin Lewis kirjoittaa päivityksessään:

"Yö oli hyvin toisenlainen orkesteri nykyhetkeen verrattuna vuonna 1999. Alkoholi oli kaiken keskiössä. Siihen jouduin itsekin totuttautumaan. Kävin jopa maksatestissä tietääkseni sitten myöhemmin uudella testillä onko vahinkoa päässyt syntymään. Amerikan rundeilla ei nimittäin bailattu muutamaa Budweiseriä lukuunottamatta. Tour manager puuttui heti asiaan jos jollain näytti mopo keulivan. Mutta Yön tour manager oli Alko.

Eihän sellaisessa tilanteessa voi jäädä selvistelemään kun keikkabussissa oli aamuyön pubitunnelma 24/7. Myönnettäköön että olihan se mukavaakin useimmiten. Vapaamuotoista höpötystä ja kevyttä kettuilua leikin varjolla, eikä kukaan koskaan suuttunut. Viitanen, Frogley ja Petander olivat mainiota ryyppyseuraa, joten matkustuksen aikainen tissuttelu ei tuntunut pakkopullalta tai mitenkään ikävältä. Keikkapaikan hotelliin saavuttua tehtiin ns.”välikuolema”, eli nukuttiin siihen asti kun keikkaan oli enää reilu tunti. Tällä selvitettiin päät, levättiin ja jaksettiin taas hyvin soittaa.

Sitten tuli about kahdeksas keikka eteen Lappeenrannan Rakuunatalleilla huhtikuussa 1999. Laulaja oli nauttinut ilmeisen salaa muilta olutta vahvempaa virvoketta ja keikka alkoi tällä kertaa yllättävän aikaisin. Yleisö katsoi hölmistyneenä kun hän sopersi omiaan biisien välissä, unohti laulujen sanat(hetkittäin koko laulamisen)ja koko muu bändi oli taustalla enemmän kun hämillään.

Seuraavana aamuna olin lähtöaikaan ensimmäisenä bussissa. Sitten saapui laulajamme kovassa kankkusessa.Hän istui bussin penkille selkä minuunpäin ja alkoi itkeä. Odotin hetken ihan hiljaa. Sitten aloin puhua. Kerroin etten jatka tässä bändissä enää päivääkään jos sama meno jatkuu, olen ammattilainen, eikä lavalla kuulu hävetä toisen jäsenen sekoiluja. Hän lupasi vakaasti ryhdistäytyä ja lopettaa juomiset ainakin ennen keikkaa, ja pyysi myös reilusti anteeksi. Tämä lupaus pitikin sitten niin hyvin että noin vuoden päästä kaveri oli jo 100% vapaa alkoholista.

Pari vuotta myöhemmin Yö vietti 20-vuotisjuhlaa. Lyhyen rundin alkumetreillä totesin että en tunne kuuluvani täysin joukkoon koska olen ollut niin vähän aikaa bändissä. Tähän Yö-orkesterin päämies sanoi: ”Kyllä sä olet tärkeä osa tätä juttua. Ilman sua bändi olisi varmaan jo hajonnut. Se varmaan kuule pelasti meidät että tulit tähän mukaan.”

Voit lukea koko päivityksen alapuolelta.

Olli Lindholm. (kuva: Senja Rapila)

Kilpailut

Uusimmat